Kornerin Rikhardinkadun toimiston ulkoseinusta. Tyylikästä ja koristeellista vanhaa arkkitehtuuria kellertävän beigessä sävyssä.

2019 oli Kornerille vahvan kasvun ja uusien avausten vuosi

Korner jatkoi kuluneena vuonna nousua suomalaisten viestintätoimistojen kentässä. Monipuolisten asiakasprojektien ansiosta liikevaihto harppasi uudelle tasolle.

Vuosi oli Kornerille sopivan kiireinen muun muassa erilaisten medialanseerausten ja sisältökonseptien parissa. Moni asiakkuus vei meidät kokonaan uusille palvelualueille. 

”Uusien asiakkuuksien tiimoilta esimerkiksi Triplan avajaiset ja tuulivoimayhtiö Ilmattaren Google-kauppojen uutisointi olivat meille paitsi erittäin mielenkiintoisia, myös opettavaisia projekteja. Sekä näissä asiakkuuksissa että vanhojen tuttujen parissa saatiin taas kerran näkyviä tuloksia aikaiseksi”, Vellu iloitsee. 

Uusia avauksia tehtiin myös kumppanuuspuolella. Yhteistyöt eri toimistojen kanssa poikivat mielenkiintoisia yhteishankkeita mediaviestinnän ja brändäyksen parissa. 

”Olemme edelleen pienehkö toimisto, mutta omalla sektorillamme hemmetin hyviä ja suoraviivaisia siinä, mitä teemme. Sen tuloksena kiinnostusta tuli monelta suunnalta, ja Kornerin talousluvut jatkoivat nousuaan. Kehitystyöpajalla puuhataan tällä hetkellä muun muassa Kornerin tulevien vuosien vision parissa, ja eiköhän tässä ole pian rekrytointejakin taas luvassa”, Joel toteaa. 

2019 oli samalla ensimmäinen kokonainen vuosi Rikhardinkadun toimistolla Kruununhaan vuosien jälkeen.

”Muutto keskustaan on osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi, niin liiketoiminnan, yleisen vireystilan kuin lounaiden kannalta. Lyhyen lomailun jälkeen Rikhardinkatu kakkosen neljännessä kerroksessa ollaan taatusti vireitä ja valmiita uuteen hienoon vuoteen”, Timo julistaa.

Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2019 sekä menestyksekästä uutta vuosikymmentä!