Case: Ilmatar ja uusi tuulivoimapuisto valtakunnalliseksi puheenaiheeksi aktiivisella mediaviestinnällä

Lähtökohta

Ilmatar on suomalainen energiayhtiö, joka operoi tuulivoimatuotannon jokaisella osa-alueella ja on sitoutunut voimakkaasti uuden tuulivoimakapasiteetin rakentamiseen. Syyskuussa 2019 Ilmatar valmisteli uuden suurhankkeensa, Piiparinmäen tuulivoimapuiston, ja siihen liittyvän Google-sopimuksen julkistamista medialle. Google on sitoutunut ostamaan noin 60 prosenttia Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle rakentuvan puiston tuotannosta Haminan datakeskuksensa tarpeisiin.

Mediassa vielä tuntemattoman Ilmattaren tavoitteena oli saada valtakunnallista näkyvyyttä hankkeelle ja pohjustaa samalla tulevaa puhtaan tuulivoimaenergian kuluttajamyyntiä.

Ratkaisu

Mediatyötä pohjustettiin Ilmattaren johdolle suunnatussa mediakoulutuksessa, jossa keskityimme yhtiön ydinviestien kiteyttämiseen sekä selkeään ja ymmärrettävään viestintään eri haastattelutilanteissa.

Kun Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai ilmoitti järjestävänsä Helsingissä tiedotustilaisuuden, valmistelimme Ilmattaren ja Googlen kanssa nopealla aikataululla tiedotteen Piiparinmäkeen rakentuvasta tuulivoimapuistosta sekä yhtiöiden välisestä pitkäaikaisesta sähkönostosopimuksesta. Median kiinnostus herätettiin pitchaamalla aihetta ennakkoon muun muassa Iltasanomille, Ylelle ja Kauppalehdelle.

Mediahuomion maksimoimiseksi tiedote lähetettiin Pichain tiedotustilaisuuden käynnistyessä. Hän mainitsi puheessaan, että Google aikoo ostaa datakeskukseen uusiutuvaa energiaa kahdesta Suomeen rakentuvasta tuulipuistosta. Ilmatar ja Piiparinmäen puisto nostettiin aloitteellisen mediaviestinnän ansiosta Google-uutisointiin mukaan, toisin kuin mainitsematta jäänyt toinen tuulivoimayhtiö ja -puisto. 

Lopputulos

Ilmatar ja Piiparinmäen tuulivoimapuisto nousivat näkyvästi otsikoihin Googlen suursatsauksen yhteydessä. Tiedotteen ja pitchausten ansiosta Ilmattaresta kirjoitettiin yli 100 verkkouutisessa ja 40 printtilehdessä.

Ilmattaren hallituksen puheenjohtajaa ja toista perustajaa Kalle Pykälää haastateltiin useisiin medioihin ympäri Suomea. Tuulivoimapuisto nousi muun muassa MTV Uutisten aiheeksi ja Pykälää haastateltiin suorassa tv-uutislähetyksessä. 

Onnistuneen mediaviestinnän turvin Ilmatar nousi nopeasti suomalaisten tietoisuuteen ja vahvisti profiiliaan puhtaaseen tuulivoimaan keskittyvänä energiayhtiönä. Yhtiö myy sekä kuluttajille että erikokoisille yritysasiakkaille pelkästään 100-prosenttisesti uusiutuvaa tuulivoimaenergiaa. 

Tarvitsetko apua median kanssa toimimiseen? Tai sparria entisiltä toimittajilta?