Neljä täkyä: Olisiko aika päivittää viestintästrategia?

Syksy saapuu pikkuhiljaa ja sen mukana myös tunne uudesta alusta. Liekö kouluvuosien jälkeensä jättämää nostalgiaa vai lomakauden jälkeistä energiaa, mutta syksy tuntuu herättävän monissa meistä kutinan pienelle uudistukselle. 

Syksy tai ei, niin on olemassa muutamia täkyjä, joiden avulla voi arvioida, olisiko oikea aika päivittää viestintästrategia – varsinkin jos nykyiselle strategialle ei ole määritelty mitään määräaikaa. Alla listatut vinkit auttavat reflektoimaan tilannetta.

Milloin on aika päivittää viestintästrategia?

 

1. Edellisestä kerrasta alkaa olla jo kulunut aikaa.

Joskus viestintästrategia riittää vuodeksi, joskus viideksi. Tämä riippuu paljolti strategiasta ja sen tavoitteesta. Viimeistään parin vuoden jälkeen olisi kuitenkin hyvä tehdä edes pieni tilannearvio, ovatko strategia ja tavoitteet yhä ajankohtaiset ja onko suunta yhä oikea. Mitä kauemmin strategian päivittämisestä on aikaa, sitä todennäköisemmin se alkaa olla vanhentunut.

2. Toimintaympäristö on muuttunut.

Elämme vauhdikkaasti kehittyvässä maailmassa, minkä lisäksi organisaatioissa tapahtuu alinomaa muutoksia. Vauhti muutosten osalta ei varmasti tule myöskään hiipumaan. Oli kyseessä muutos sitten asiakaskunnan arvoissa ja motiiveissa, markkinalla tai toimialalla, tai vaikkapa organisaation johdossa, voi se tarkoittaa muutostarpeita myös viestintästrategiassa.

3. Viestintä ei resonoi.

Jos viestinnän vaikuttavuus on laskenut, ja vieläpä systemaattisesti, on se ehdottomasti merkki tarpeesta päivittää viestintästrategia. Tämä liittyy usein edellisessäkin kohdassa mainittuun muutokseen toimintaympäristössä: sisältösi tai viestisi eivät yksinkertaisesti resonoi enää yleisössäsi joko haluamallasi tavalla tai ollenkaan. Tilanne saattaa vaatia brutaalia rehellisyyttä omia tuotoksia kohtaan, sillä omiin ideoihin, kuten sloganeihin tai sisältötyyppeihin, on tunnetusti helppo rakastua – ja sokaistua. 

4. Viestintästrategiaa ei ole tehty ollenkaan.

Esimerkiksi nuorille tai pienille yrityksille voi olla tavanomaista ettei viestintästrategiaa ole tehty ollenkaan. Bisnes on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, ja fokus on ollut enemmän tekemisessä kuin suunnittelussa. Tuuriakin on saattanut olla matkassa. 

Jos suunnitelmissa on kuitenkin kasvaa, antaa viestintästrategia kartan siihen, miten kasvua viestinnän avulla tuetaan suunnitelmallisesti ja tuloksellisesti. Lisäksi se on hyvin olennainen onnistuneen viestinnän johtamisen työkalu.

Viestintästrategiaa ei syyttä verrata selkänojaan. Hyvin tehtynä se tukee tekemistä juuri oikeista kohdista kahlitsematta liikaa, mutta tarvittaessa turvaa myös kriisin keskellä. Kysymys kuuluukin, että kuinka varmalta oma nojaamisesi tuntuu tällä hetkellä?

Jos kaipaat sparrausapua viestintästrategian päivittämiseen, niin ota yhteyttä ja jutellaan lisää.

Nina Jakonen

Nina Jakonen

Asiakkuusjohtaja
nina@korner.fi
040 5115 439