”Kymmenen vuotta sitten koppiin ei saanut ottaa puhelimia” – Siim Liivik kertoo, miten some on muuttanut urheilijan elämää

Urheilijoista on tullut vaikuttajia, joiden tekemiset ja mielipiteet kiinnostavat. Mutta miten sosiaalinen media on muuttanut urheilijan elämää? Kysyimme asiasta jääkiekkoilija Siim Liivikiltä, jonka tunnemme hyvin useiden yhteistöiden kautta. Näin päivittäin Instagramia ja Snapchatia käyttävä @markasimo vastasi: 

Eroavatko Siim ja @markasimo toisistaan?

Kun aloitin somen käytön, kuvasin omaa elämääni ja meininkiä ympärilläni. Arkeni on paljon muutakin kuin jääkiekkoa ja halusin näyttää sen puolen itsestäni. En ole missään vaiheessa halunnut kiillottaa tätä kuvaa, vaikka somesta on tullut myös mainosplätformi.

Siim ja @markasimo ovat samoja tyyppejä. Yksityiselämääni en kuitenkaan jaa someen, sillä se kuuluu mulle.

Miten somekäyttäytymisesi eroaa vapaa-ajalla ja pelipäivänä?

Somen käytön yleistyessä kysyttiin: ”Miksi postasit kuvan tänään, kun pitäisi keskittyä peliin?” Tällaisia kommentteja ei enää tule, ja oikeastaan somekäyttäytymiseni ei juuri eroa vapaa-ajan ja pelipäivän välillä. Saatan pelipäivinä näyttää, millaista arki on. Jengiä kiinnostaa, miten päivä etenee ja esimerkiksi mitä syön ennen peliä.

Tärkeät jutut, kuten kaupalliset yhteistyöt, teen vapaapäivinä. Haluan laittaa niihin täyden fokuksen.

Miten some näkyy pukukopissa?

Kymmenen vuotta sitten koppiin ei saanut ottaa puhelimia. Kun voitettiin mestaruus HIFK:ssä vuonna 2011, en edes ajatellut missä puhelimeni oli. Viime keväänä etsin käsiini GoPron, kun joukkueeni voitti Itävallan Ebel-liigan mestaruuden. Matskut piti saada talteen.

Onneksi olen päässyt kokemaan molemmat, sillä kummassakin on puolensa. Jengi unohtaa elää hetkessä, sillä asioita koetaan linssin tai ruudun läpi. Pitäisi vaan pysähtyä, olla läsnä ja nauttia. Toisaalta on taas kiva palata ikimuistoisiin hetkiin videoiden tai kuvien avulla.

Onko joukkueellasi sääntöjä someen?

Mitään kirjattuja sääntöjä ei ole. Koutsin taktiikkatauluja ei tietysti saa somessa näkyä, suihkussa ei saa kuvata (tätäkin on nähty) ja ylipäätänsä on kohteliasta kysyä lupa kuvaamiseen. 

Ovatko itävaltalaisfanit löytäneet sinut somesta?

Ovat ja uusia seuraajia on tullut paljon. Tietysti tähän vaikuttaa myös peliesitykset ja mediassa olleet jutut.

Kun voitettiin mestaruus, meidän joukkueen torijuhlassa kysyttiin: ”Miten sulla on näin paljon seuraajia?” Se on hullua, että seuraajamäärä määrittää nykyään ihmisiä. Hommat on muuttunut tosi paljon.

Kuinka paljon yhteistyöpyyntöjä saat?

Saan niitä viikoittain, mutta tosi harvojen kanssa teen yhteistyötä. Haluan, että yhteistyöt ovat arvojeni mukaisia ja niissä on sanomaa. Kaikista yhteistöistä pitää välittyä hyvä fiilis, ja haluan olla niissä oma itseni. Silloin toinenkin taho voi hyötyä siitä.

Miten some on muuttanut urheilijan elämää?

Yksityisyyttä on vähemmän. Jengi kuvaa sua omiin somekanaviinsa ilman lupaa, ja joku voi tulla pyytämään yhteiskuvaa vessassa.

Haittapuolia on tietysti muitakin, mutta hyviäkin puolia löytyy. Voit inspiroida ihmisiä jakamalla vaikka treenivideoita. Voit saada myös tarvittavaa näkyvyyttä sekä sitä kautta yhteistyökumppaneita. Some on hyvä plätformi etenkin yksilöurheilijoille.

Suomalaisessa jääkiekossa sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää enemmän. Persoonia löytyy joka joukkueesta, ja heidän kanssaan voi tehdä muutakin, kun laittaa logon rintaan. Tähän on jo maailmalla herätty.

Entäs somen haitat?

Joku voi vahingossa laittaa intiimin tai yksityisen jutun julkiseen jakoon. Pitää olla todella tarkkana, sillä olet itse aina vastuussa siitä, mitä julkaiset. Pahimmillaan diili tai ura voi kaatua hölmöön somettamiseen.

Somekiusaaminen on myös vakava asia, johon ei ole vielä puututtu riittävästi. Somekiusaamista näkyy etenkin nuorten keskuudessa, eikä se ole millään tasolla hyväksyttävää.

Anna vielä kultainen neuvo somenäkyvyyden kasvattamiseen.

Ole oma itsesi. Tuo esille persoonaasi, hyviä puoliasi ja osaamistasi. Ihan sama oletko juuri tehnyt hienon maratonjuoksun tai ristikon. Yksityiskohdat kiinnostaa kaikkia. Kun löydät oman juttusi, voit jakaa sen someen. Sun ei tarvitse sopia mihinkään tiettyihin raameihin.

Some ei myöskään ole kaikkien juttu. Sekin on täysin fine.

Haluatko lukea lisää somesta, urheilijoista tai sponsoroinnista? Lue Jussin blogikirjoitus “Sponsoroitko väärää urheilijaa?” tai tutustu sosiaalisen median palveluihimme.

Astinlauta vai tavoiteltu työtehtävä – mikä on sisällöntuottajan osa työelämässä?

– Mitäs sä teetkään työksesi? 

– Noo mun työnkuva koostuu aika pitkälti erilaisten sisältöjen tuottamisesta

– Eli?

– Mä teen aika pitkälti kuvaa, ääntä ja videoita, mutta tietysti myös kirjoitan erilaisia tekstejä.

Onko edellisen kaltainen dialogi tuttu? Jos olet päätynyt töihin viestintätoimistoon tai organisaation viestintä- tai markkinointiosastolle, väitän että on. Alalla työuraansa aloittelevan henkilön ensimmäiset työtehtävät ovat usein juuri erilaisia sisällöntuotannon tehtäviä. Näillä opitaan talon ja alan tavoille.

Usein myös tuntuu siltä, että sisällöntuotannon tehtävät mielletään astinlaudaksi työelämään, josta halutaan tietyllä aikataululla edetä niin sanotusti vaativimpiin tehtäviin. Mutta mikä merkitys sisällöntuotannolla lopulta on yrityksellesi tai asiakkaallesi?

Kirjoitustaito on muutakin kuin kirjoittamista

Kaiken sisällöntuotannon voidaan katsoa perustuvan hyvälle kirjoitustaidolle. Veera kirjoittikin oodin kirjoitustaidolle, jossa hän pohti kyseisen taidon merkitystä viestinnän ammattilaisen työssä. Sujuva kynä on välttämättömyys, kirjoitit sitten työpäivän aikana tekstejä someen, saitille tai vaikkapa sähköpostiin. 

Hyvä kirjoitustaito tarkoittaa myös kykyä hahmottaa ja muodostaa yhteyksiä yrityksellesi tai asiakkaalle merkityksellisten asioiden välille. Hyvää kirjoitustaitoa ei siis voi olla ilman hyviä ajattelun taitoja. Kirjoittaminen onkin tapa ajatella hiljaa ääneen, ja ajatustyö on sisällöntuottajan tärkeintä työtä.

Stradivarius vai viidensadan viulu – tunnista omat ja asiakkaasi tarpeet

Paitsi että sisällöntuotanto on ajatustyötä, on se myös mitä suuremmissa määrin käsityötä. Ja kuten käsitöissä yleensä, työn jälki vaihtelee asiakkaan tarpeiden mukaan.

Välillä päivittäinen työ on kuin markettiviulujen veistelyä: tehdään paljon ja yritetään kyllästää asiakas informaatiolla. Tällöin sisällöntuottajan rooli voi jäädä melko mekaaniseksi osaksi koneistoa. Myös tällainen sisällöntuotanto on tarpeellista ja sille löytyy aikansa sekä paikkansa.

Parhaimmillaan kuitenkin sisällöntuotanto on asiakkaalle tarkkaan räätälöityä käsityötä ja sisällöt lähentelevät taidetta: kymmeniä tuhansia euroja maksava videotuotanto yksittäiseen somekampanjaan ei ole harvinaista suurille yrityksille. Siis kuin veistäisi instrumenttia Lontoon Philharmonian sooloviulistille.

Edellä mainitun takia sisällöntuottajan on tärkeää tunnistaa, kuinka paljon kannattaa tehdä itse ja mihin omat resurssit riittävät. Välillä onkin järkevää ja välttämätöntä tehdä yhteistyötä alihankkijoiden kanssa isojen sisältökokonaisuuksien kohdalla. On siis tunnistettava, millaisia sisältöjä kohderyhmäsi kaipaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Teet sitten sisällöt itse tai olet hankkimassa yrityksellesi tai asiakkaallesi huippuammattilaisia tuottamaan sisältöjäsi, on sinun tehtäväsi kuitenkin olla perillä tavoitteesta: mitä sisällöillä halutaan saavuttaa? 

Tässä kohdin palataan tekstin alkuun. Juuri kyvyllä hahmottaa yrityksellesi tai asiakkaallesi merkityksellisiä kokonaisuuksia voit tehdä sisältösuunnitelmia ja tuottaa sisältöjä, jotka lopulta näyttäytyvät itsellesi ja asiakkaallesi merkityksellisinä kokonaisuuksina. Merkityksellisyys voi tarkoittaa esimerkiksi brändin tunnettuuden kasvamista tai eri sidosryhmien sitouttamista. Itse pyrin kuitenkin pitämään aina myös eurot mielessä: lopulta sisältöjen tulisi johtaa jotakin kautta parempaan bisnekseen ja kasvaneeseen tulokseen viivan alla. 

Toivottavasti seuraavalla kerralla sinun on sisällöntuottajana hieman helpompi vastata kysymykseen: ”mitä teet työksesi?” Ja ennen kaikkea, sinun on hieman helpompi olla aidosti ylpeä siitä mitä teet. 

Saku Uotila

Saku Uotila

Nuorempi viestintäkonsultti
saku@korner.fi
040 064 4928

Miksi ketään ei kiinnosta? – Ansaitun medianäkyvyyden haasteet

Ansaitun näkyvyyden saaminen voi vaikuttaa helpolta tehtävältä, mutta todellisuudessa mediatilasta kamppailu on raakaa peliä, jossa punnitaan kekseliäisyys, oikea-aikaisuus sekä maine. Myös moni omassa kuplassa merkittävältä tuntuva aihe on usein toimittajan mielestä isossa kuvassa liian epäkiinnostava julkaistavaksi. Silti triviaalistakin tiedosta voi oikeilla palikoilla ja osaavilla käsillä tulla etusivun uutinen.

Kaipaisiko yrityksesi medianäkyvyyttä? Alkuun ehkä reipashenkinen yritystarina Kauppalehteen? Sitten vaikkapa Hesariin henkilöjuttu omistajasta, ja sen perään toimari tarinoimaan toimialasta Huomenta Suomeen? Siis ansaittua, ilmaista näkyvyyttä joka tuutista! Eikö kuulostaisikin hienolta?

Silti useimmiten medioita lähestyessä saa rivien välistä kuulla, että ketään ei kiinnosta.

Suurin osa vinkeistä ja tiedotteista jää kokonaan julkaisematta

Kun tekee päivittäin, viikoittain ja vuosittain töitä tietyn toimialan ja toimijoiden ympärillä, sumenee siinä samalla helposti ajatus toimen yleisestä kiinnostavuudesta. Vaikkapa uusi innovaatio voi tuntua tuon oman kuplan sisällä koko maailmaa järisyttävältä mullistukselta – vaikka isossa kuvassa – jonka objektiiviseen tarkasteluun tiedotusvälineet yleensä pyrkivät – kyse on lopulta vain myrskystä vesilasissa. 

Toimittajan urallani nämä mikromyrskyt tulivat silti varsin tutuiksi. Vaikka monella hihastanykijällä tai tiedotteen lähettäjällä oli käsissään omasta mielestään vähintään ylimääräisen TV-uutislähetyksen väärti tieto, ei sen yleinen mielenkiinto valitettavasti kantanut usein vesilasin ulkopuolelle.

Siksi uutisvinkki jäi hyödyntämättä ja tiedote julkaisematta.

Media-ala on kiinnostavuusbisnestä

Monelle hihasta nykijällekaupallisen median toimintamalli tuntuu olevan hämärä käsite. Kiteytetysti kyseessä on kiinnostavuusbisnes. Kun media tekee kiinnostavia sisältöjä, se kerää mediansa pariin kuluttajia. Kun kuluttajia on paljon, kiinnostuvat mediatuotteesta myös mainostajat. Ja kun medialla on kiinnostavia sisältöjä, sisällöistä kiinnostuneita kuluttajia ja kuluttajista kiinnostuneita mainostajia, on mediatoiminta yleensä kannattavaa. Mutta jos mediasisällöt eivät kiinnosta tarpeeksi, on median bisnes tappiollista.

Suomen merkittävistä medioista ainoan poikkeuksen tähän kaavaan tekee verorahoitteinen Yleisradio. Silti YLEssäkin seurataan nykyään hyvin tarkasti sen tarjoamien mediasisältöjen kiinnostavuutta. Myös pienemmissä tai esimerkiksi tiettyyn toimialaan keskittyneissä medioissa asioiden kiinnostavuus määritellään laveammin kuin vaikkapa Helsingin Sanomissa, mutta näidenkin medioiden parissa kiinnostavuus on lopulta kaikki kaikessa. Ja jos asia taas ei kiinnosta oikein ketään, niin vielä vähemmän se kiinnostaa silloin medioita.

Epäkiinnostavasta voi tehdä kiinnostavaa

Onnistuneella mediaviestinnällä kuluttajat ja etenkin median edustajat voidaan saada kiinnostumaan asioista, jotka eivät lähtökohtaisesti herätä suurta kiinnostusta. Monesta normaalisti varsin epäkiinnostavasta asiasta voi usein löytää jonkin mielenkiintoisen ja uuden kulman, jonka avulla asia alkaakin yhtäkkiä kiinnostaa.

Se, että sinulla on verhoiluyritys, ei kiinnosta isossa kuvassa juuri ketään. Mutta jos yrityksesi on juuri verhoillut remontissa olleen eduskuntatalon entisöidyt nojatuolit, tekee se yhtäkkiä yrityksestäsi varsin kiinnostavan.

Se, että jalkapallojoukkueesi on hankkinut uuden vaihtopenkkitason pelaajan, on vielä varsin epäkiinnostavaa. Mutta jos tuo penkkiveikko on pelannut aiemmin urallaan Chelsean ja Englannin maajoukkueen tähtipelaaja Joe Colen kanssa, muuttuu sama pelaaja sekunnissa kiinnostavaksi.

Myöskään se, että sinulla on kauppojen hintoja vertaileva nettipalvelu, ei ole vielä uutinen. Mutta jos nettipalvelusi paljastaa, että elektroniikkayritykset nostavat hintojaan marraskuussa vain laskeakseen ne Black Fridayn alennusmyynteihin, tappelevat pian eri kanavien aamutelevisio-ohjelmat nettipalvelusi edustajan haastattelusta. 

Pelkkä kiinnostavuuskaan ei aina riitä 

Ylläolevat esimerkit ovat tositarinoita siitä, miten taustatyöllä, uutiskärjen terävöittämisellä sekä mediapitchin hiomisella aluksi epäkiinnostavilta tuntuvista asioista muovailtiin lopulta kiinnostavia uutisia. Nämä esimerkit osoittavat myös, kuinka pienetkin panostukset medianäkyvyyden hankkimiseksi voivat tuoda nopeastikin erinomaisia tuloksia.

Myöskään pelkkä kiinnostavuus ei takaa vielä yhtään uutista tai läpimenoa. Kiireellisenä uutispäivänä moni isommankin vesilasin myrsky jää huomioimatta, kun median täyttävät valtameren rajuilmat. Eikä esimerkiksi urheilu-uutisiin keskittynyt toimittaja osaa tai ehdi suhtauttaa kuulemansa talousuutisen yleistä kiinnostavuutta.

Siksi onkin hyvä tietää, kuinka medioita tulisi lähestyä: Mikä on oikea aika ja tapa yhteydenottoon? Mikä media, ja kuka toimittaja olisi paras kontakti juuri tässä tapauksessa? Entä milloin on hyvä tarjota yksinoikeutta, ja milloin kannattaa järjestää tiedotustilaisuus?

Useassa eri mediassa työskennelleenä toimittajana voin paljastaa, että useimmiten itse uutisvinkkiä merkittävämpää on se, kuka, miten ja milloin tuon vinkin kertoo. Tylsiä tiedotteita pikkuasioista joka paikkaan lähettävät tahot, sekä turhilla tiedoilla joka hetkessä vaivaavat hihastanykijät ovat kiireiselle toimittajalle usein jopa melkoinen riesa. Siksi heidän viesti harvemmin kiinnostaa ketään.

Hyvämaineinen uutisvinkkaaja on sen sijaan tietolähde, jonka valmiiksi mietityt juttuaihiot kiinnostavat aina. Lue lisää mediaviestintäpalveluistamme.

Jussi Kotila

Jussi Kotila

Viestintäkonsultti
jussi@korner.fi
044 090 1408

Posin kautta lomalle lompsis

Olen paska lomailija, mutta tänä vuonna aion tsempata. Lomalla on tärkeää päästää irti työkiireistä, -huolista ja niiden aiheuttamasta mahdollisesta negatiivissävytteisestä ajattelusta. Lomalla kuuluu olla positiivinen #goodvibesonly. Jotta palaisin elokuussa #sorvinääreen täynnä energiaa, aurinkoa ja hyvää fiilistä, niin listasin itselleni hyvän lomailijan somepäivittämisen #bucketlist:in:

  1. #vacaymode / #lomamode – Vain kohtaamalla pelkosi, voit voittaa ne. Eli siis aion julkaista jotain näillä häsäreillä.
  2. #lomallelompsis – Olen suorittanut varusmiespalveluksen, joten minulla on oikeus käyttää tätä sanontaa. Toki niin on kaikilla niilläkin, jotka eivät sitä ole suorittaneet. Don’t be a hater, me.
  3. Aion julkaista kuvan varpaistani hiekkarannalla tai aurinkotuolissa. Vaikka en kuntoillutkaan talvea ja kevättä ollakseni kesällä #bikinikunnossa tai #kesäkunnossa, niin saatan uskaltautua paljastamaan varpaideni yläpuolelta myös ripauksen sääristäni.
  4. Kesäjuomabumerangi – Ehkä joku rose spritzer mansikoilla #bff:n kanssa.
  5. Kesäinen ruokakuva drool-giffin kanssa insta storyyn. Kesäinen ruoka = joko salaatti, jossa mansikoita tai sitten satunnaisia kasviksia ja lihamöykkyjä ladottuna kahdelle tasolle grilliin. Samaistumispinta-ala yleisöni keskuudessa on Saimaan kokoinen. 
  6. Flow-festival day 1/3, 2/3 tai 3/3 – En tiedä vielä osallistunko, mutta aion silti #festarisuorittaa.
  7. #Mökkilife – Meidän suvussa ei ole enää mökkiä, joten katsotaan mitä järjestyy. Pakko kuitenkin tehdä. Lupasin jo firman blogissa.
  8. Lämpötila laitettuna Instagram storyyn – Sillä juuri minä olen se ainoa, joka sen lämpötilan kokee. Aion kertoa siitä teille kuin mikäkin Mette tai Pekka.
  9. Rusketusraja #sneakpeek – Todennäköisesti sijainti lienee t-paidan hihojen tienoilla. 
  10. Ehdota omasi, toteutan lomallani parhaan ehdotuksen.

Kooste näistä sitten Kornerin Instagramissa lomalta palattuani, ettei tarvitse alkaa seuraamaan meiksimandoliinia Instassa. 

Joel Häkämies

Joel Häkämies

Partneri
joel@korner.fi
045 1032 833

”Minusta ei koskaan tule yrittäjää”

Kauppalehdessä kerrottiin 8. toukokuuta tutkimuksesta, jonka mukaan yrittäjien palautuminen ja työkyky ovat hälyttävällä tasolla. Juttu sai pohtimaan omaa tilannetta – yrittäjänä, joka ei sellaiseksi koskaan halunnut. 

Yrittäjätarinoitahan on monenlaisia. Ryysyistä nopeisiin rikkauksiin, konkurssista toiseen, pakenevasta hiusrajasta vatsahaavaan. Olen varmaan kuullut liikaa noita jälkimmäisiä, koska yrittäjyys ei ollut koskaan käynyt edes mielessä. ”Ei sovi minun ylitunnolliselle ja puolivarovaiselle luonteelleni”, ajattelin aina.

Tunnelmat nyt, Kornerin kolmivuotisjuhlien alla? Aika hemmetin hauskaahan tämä on ollut. Ja väittäisin, että työkyky ja palautuminen ovat paremmalla tasolla kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. 

Yrittäjän hyvät fiilikset syntyvät monesta asiasta.

Osaajien työllistämisestä. Kuten tutkimusjutussakin todetaan, alle kymmenen hengen yritykset ovat paikkoja, joissa uudet työpaikat tähän maahan syntyvät. Rekrytointiin liittyy monia haasteita, mutta erittäin mielellään sitä silti tekee. 

Tietynlaisesta vapaudesta. Vastaat itsellesi ja parille kaverille, joiden välillä on hyvä luottamus. Asiat voi hoitaa monella tavalla, mutta kaikki tietävät, että lopulta ne hoidetaan. 

Visioista ja suunnittelusta. Päätetään yhdessä isoista linjoista ja vuoden päästä huomataan, että monet asiat ovat toteutuneet. 

Koko porukan onnistumisista. Siitä, kun asioita tapahtuu ja ilmassa on sopivaa värinää. Ja tietysti yrityskulttuurista, joka parhaimmillaan ruokkii itse itseään ja lähtee ihmisten kautta suuntiin, joita partnerit eivät ole edes ajatelleet. 

Uskottavuuden nimissä: on niitä huoliakin. Kauppalehdessä nostetaan esiin, kuinka yrittäjiä rassaavat monet yrittäjyyteen liittyvät pakolliset asiat, joita ei koeta tärkeäksi yritystoiminnan kannalta. Harvalla mikro- tai pienyrityksellä kun on varaa hallinto- ja talouspäällikköön. Byrokratiassa riittää opeteltavaa, ja välillä tuntuu, että voisivat nämä asiat helpomminkin yrittäjien kannalta hoitua. 

”Ylimääräiset” huolehdittavat asiat ja ajankäytön hallinta. Olen aina viihtynyt asiakastyön parissa, mutta yrittäjälle se on vasta puolet urakasta. Esimerkiksi markkinointi, esimiestyö ja yrityksen kehittäminen vaativat paljon enemmän aikaa, kuin olin ehkä aluksi valmis hyväksymään.

Ja sitten on myyjiä. Moni palveluntarjoaja muistuttaa aktiivisesti siitä, millaiseksi myyjäksi en koskaan halua. Vaikka toisinaan varmaan kannattaisikin. 

Suosittelisinko yrittäjyyttä oman lyhyen kokemukseni perusteella? Jos tulee paikka kokeilla, niin miksipä ei. Ei tämä niin vakavaa ole, ja töitä pitää kumminkin tehdä. 

Saadaan kuulemma kohta kylttikin tuohon Rikhardinkadun ulkoseinälle. Kyllä sen vieressä kelpaa kuvan ottaa.

Vellu Peltola

Vellu Peltola

Partneri
vellu@korner.fi
050 551 9199

”Ensimmäinen viikko meni jännittäessä puku päällä” – Kornerlaiset paljastivat unohtumattomat harkkamuistonsa

Vellua hiillostettiin Ilkka Kanervan potkuista, Joelin harkkajakso kesti yli 18 kuukautta ja Jussi ehti lounaalle vasta loppukesästä. Kaikki kornerlaiset ovat suorittaneet viestinnän harjoittelun, mutta mitä niistä jäi käteen? 

Aloitetaan helpolla. Missä olet ollut työharjoittelussa?

Joel: Tein opintoihini kuuluvan työharjoittelujakson kesällä 2013 viestintätoimisto Pohjoisrannassa (silloinen lisäjatke nimen jälkeen oli Burson-Marsteller). Menin tuolloin public affairs -tiimiin. Ensimmäinen viikko meni jännittäessä puku päällä ja paidat silitettyinä, mutta aika nopeasti sitä oppi talon tavoille – lepsuksi ja rennoksi.

Vellu: Tein harjoittelun ulkoministeriön viestintäyksikössä. Tehtäviin kuului monenlaista sisällöntuottamista, raporttien koostamista, tiedonhankintaa ja uuden ideointia. 

Veera: Olen ollut harjoittelussa useampaankin kertaan, sekä tuottajaharjoittelijana että viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana. Yksi merkittävimmistä kokemuksista oli ihan ensimmäinen harjoittelupaikka Yläkaupungin Yö -nimisellä festivaalilla Jyväskylässä lähes kymmenen vuotta sitten. Vastuulleni kuului ennakkoklubin tuotanto, festivaalin lastenkulttuuriosuuden tuotanto ja viestinnälliset tehtävät, sekä kaikenlaiset muut festivaalituotantoon kuuluvat työtehtävät.

Timo: Vuonna 1999 kesätoimittajana Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa ja sen jälkeen harjoittelijaksi Viestintätoimisto Pohjoisrantaan. Siellä vierähti 16 vuotta: harjoittelijasta Senior Advisoriksi.

Jussi: Olen ollut harjoittelussa Kalevassa, Lapin Kansassa ja Kornerilla. Kalevassa työskentelin toimittajana, Lapin Kansassa myös toimitussihteerinä ja Kornerilla viestintäkonsulttina. Harjoittelukokemukseni alkoivat vauhdikkaasti, sillä ensimmäisessä harjoittelussa tein parin ensimmäisen päivän jälkeen töitä siinä missä muutkin toimittajat.

Janette: Tein harjoittelun kesällä 2015 opetus- ja kulttuuriministeriössä. Työtehtäviini kuului ministeriön SuomiAreena-järjestelyt sekä tapahtuman viestintä. Osa päivistä kului myös sisäisen viestinnän parissa.

Saku: Suoritin oman yliopistoharjoitteluni Kornerilla Kruununhaan penthousessa kesällä 2018. Harjoittelun aikaiset työtehtävät vaihtelivat sometekstien laatimisesta kuvien, videoiden ja podcastien suunnitteluun ja editointiin. Tämän lisäksi aika kului muun muassa erilaisten asiakastapahtumien isännöintien parissa.

Mitä oppeja ja viisauksia harjoittelusta jäi käteen? Miten harjoittelusi on hyödyttänyt sinua urallasi?

Joel: Suurin oppi tuolta ajalta oli ettei huippuviestintätoimistossa työskentely ollutkaan mitään rakettitiedettä ja että omat eväät riittäisivät paremmin kuin hyvin. Merkittävintä mukaan tarttunutta oli kyseiseen toimistoon työllistymisen lisäksi alkuperäiset tiimikaverit ja nykyiset yhteistyökumppanit Veera ja Niilo Bliciltä.

Vellu: Harjoittelu antoi ensimmäisen kosketuspinnan siihen, millaista työ viestinnän parissa on. Merkittävin oppi 5. vuoden kansainvälisen politiikan opiskelijalle oli todennäköisesti se, että harjoittelun jälkeen päätin, etten pyri esimiehen kehoituksista huolimatta kansainvälisten asioiden valmennuskurssille. Ministeriö ja edustustoverkosto ei tuntunut oikealta paikalta.

Veera: Harjoittelu johti lopulta työpaikkaan tapahtuman tuottajana. Suuren 30 000 kävijän festivaalin tuottajana hyvin pienessä tiimissä työtehtävät tuppaavat kattamaan aikalailla 360 astetta. Tuossa työssä huomasin, että kaikkein mieluiten olisin käyttänyt työaikaani juuri viestinnän tekemiseen. Hyppäsin siis työtehtävien suppiloon, josta ulos tullessani olin onnistunut kirkastamaan kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita. Hakeuduin viestinnän maisteriopintoihin ja sitä kautta kohti erikoistuneempaa osaamista tällä alalla.

Timo: Hesarissa kehittyi kirjoitustaito tiukoilla aikatauluilla, Pohjoisrannassa koko viestintäkonsultoinnin kirjo. Oppeja & viisauksia jäi käteen lukuisia mm. mediasuhteista, strategioista  ja kriisiviestinnästä.

Jussi: Sain ensimmäisen kunnon työkokemuksen vakavasti otettavasta journalistisesta julkaisusta. Harjoittelu Kalevassa helpotti varmasti Lapin Kansan kesätyön saamista, ja myöhemmin samaan lehteen palaamista. Lapin Kansan toimitussihteerinä opin lehden taittamisen ja esimerkiksi Adobe Illustratorin käytön. Vaativa ja stressaava tehtävä opetti minulle myös esimiestaitoja, kokonaisuuksien hallintaa ja paineiden sietämistä. Kornerilla taas opin pitkälti perusteet viestintätoimiston arjesta, koska vastaavia oppeja ei ollut tarttunut koulusta tai aiemmista työpaikoistani. Sain myös työpaikan.

Janette: Opin paljon tapahtumaviestinnästä ja siitä, kuinka suuren organisaation viestintärattaat pyörivät. Eniten sain kuitenkin rohkeutta sanoa omat mielipiteet ääneen, sillä SuomiAreenan järjestelyiden ansiosta löysin itseni monista kuumottavista kokouksista.

Saku: Koin omaksuneeni paljon uutta tietoa ja uusia taitoja. Harjoittelun suurin anti oli ehdottomasti kuitenkin se, että pääsin näkemään läheltä, kuinka kasvavan viestintätoimiston arkea pyöritetään. Aina työt eivät ole juhlaa, mutta kaikesta selviää, kun omaa myönteisen ja ratkaisukeskeisen asenteen. 

Kohtasitko haasteita harjoittelijana, jos kyllä mitä?

Joel: Suurin haaste harjoitteluaikana oli Microsoft-ympäristössä työskentely, joskin oma Macbook alkoi aika nopeasti kulkea salaa vastoin IT-osaston ohjeistusta mukana.

Veera: Suurimpina haasteina joidenkin harjoitteluiden kohdalla on ollut olematon tai työmäärään ja vastuuseen suhteutettuna liian pieni palkka. Tämä epäkohta yhdistyy pahimmillaan siihen, että harjoittelijalla paikataan resurssipulaa, mikä voi johtaa myös siihen että ohjausta ei ole suunniteltu eikä keretä antaa riittävissä määrin. Harjoittelupaikka on suunniteltava kuten mikä tahansa muukin positio: työnkuva, sopiva työmäärä, palkkaus ja työssä tarvittava tuki ja ohjaus.

Timo: Kyllä, kirjoitin Hesarissa yhden jutun minä-muodossa ja se meni lehteen. Toimituksen päällikkö totesi: sovitaanko Paloste, että minä-muodossa voi kirjoittaa kun on ollu talossa 20 vuotta.

Janette: Aluksi suurin haaste oli palkka. Työstä maksettiin 1 300 euroa kuussa, kun aikaisempina kesinä olin saanut toimittajan työstä yli tuplasti enemmän. Muutin kesäksi Vaasasta Helsinkiin ja sain onneksi majailla isoisäni yksiössä, sillä hän asui silloin muualla. Ilman tätä mahdollisuutta pienipalkkainen harjoittelu ei olisi välttämättä onnistunut ulkopaikkakuntalaiselle.

Jussi: Ensimmäisestä harjoittelusta maksettiin palkkaa yksi työpaikan ruokalan lounaslippu per työpäivä. Lapin Kansassa päädyin toimitussihteeriksi aika sattumalta. Jälkikäteen ajateltuna tehtävä oli todella haastava noin tuoreelle ja kokemattomalle kaverille, joten haasteita riitti etenkin alkuaikoina todella paljon. Ensimmäisen kerran pystyin kovien aikataulupaineiden myötä syömään työvuoroni aikana muualla kuin koneen ääressä vasta loppukesästä, kun olin kehittynyt nopeammaksi työssäni.

Aika on kullannut Vellun ja Sakun muistot. Heille ei tule mieleen haasteita.

Unohtumaton muisto tai hauska tarina harjoitteluajalta? 

Joel: Harjoittelun jälkeen jäin Pohjoisrantaan töihin ilman titteliä, siksi LinkedInissä näkyy varmaan maailman pisin harjoittelujakso, yli 18 kuukautta.

Vellu: Harjoittelukesän ympärille osui kaksi kiinnostavaa tapahtumaa. Ulkoministeri Ilkka Kanervan potkuista ilmoitettiin noin tuntia ennen ”työhaastatteluani”, ja ensimmäisenä kysyttiin, oliko erottaminen mielestäni oikea päätös. Viimeisenä työtehtäväni raportoin puolestaan ulkoministeriön 90-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetystä kansalaistapahtumasta, joka kokosi Katajanokalle runsaasti kuuntelijoita ja arvovieraita. 

Veera:  Yläkaupungin Yön toimistokulttuuri oli rentoakin rennompi. Siinä missä monissa formaaleissa ympäristöissä vietetään casual fridayta ja heitetään solmiot nurkkaan, me lanseerasimme bisness perjantain. Mitä virallisempi ja sliipatumpi tyyli, sen parempi.

Timo: Hesarissa toimituspäällikkö lähetti minut Hanno Möttölän pressiin. Kysyin, että otanko mukaan kuvaajan. Totesi, että ei tarvitse, ei hän NBA-sopimusta ole saanut. Pääsin paikalle ja pöydälle nostettiin Atlanta Hawksin logo. Soitin toimitukseen, kuvaaja järjestyi nopeasti.

Jussi: Jouduin toimistosihteerinä kerran kunnolla vaikeuksiin yhden vanhemman toimittajan kanssa, kun en suostunut laittamaan lehden kanteen sanaa ”laukkuryssä.” Koko väittely tuntui helvetin absurdilta, ja lopulta jouduin tekemään kyseisen toimittajan otsikointityön uudestaan, koska hän ei itse suostunut vaihtamaan termiä pois.

Janette: Erityisavustaja liukastui suoraan eteeni. Ministeriön alakerran parketti oli juuri käsitelty, mutta mitään varoituskylttiä ei ollut. Tilanne oli erittäin vaivaannuttava ja hän ei todellakaan nauranut asialle. Itse taas yritin pidätellä naurua. Viimeinen työpäivä jäi myös pysyvästi mieleen. Kellokortissani oli 30 minuuttia miinusta ja palkanmaksussa oltiin kuulemma tarkkoja jokaisesta minuutista. Muut olivat jo lähteneet nauttimaan viikonlopusta, kun itse laskin minuutteja työhuoneessani.

Saku: Harjoittelu Kornerilla kaikinpuolin oli onnistunut. Tästä toki kielii myös se, että olen täällä edelleen. Itselleni sopi myös hyvin pienen toimiston mentaliteetti, jossa töitä tehdään joustavalla asenteella ja aikataululla. Työnteon kannalta hiljaisempina kesäpäivinä konttori saatettiin myös siirtää esimerkiksi Allas Sea Poolin terassille, jossa kahvitaukojen sijasta työntekoa rytmitti uimatauot.

Case: Pörssiyhtiölle rakennettiin yli 20 vaikuttajan verkosto, joka näkyy ja kuuluu

Kaikki asiakkaamme tai projektimme eivät ole julkisia referenssejä. Halusimme kuitenkin kertoa teille työstämme niidenkin asiakkaiden parissa, joita ei asiakkaan toiveesta mainita nimellä.

Lähtökohta

Usean kuluttajabrändin kansainvälinen yhtiö haluaa tavoittaa strategisesti ja kaupallisesti merkittävät kohderyhmänsä oikeissa kanavissa. Miten se onnistuu ilman brändien keskinäistä kannibalisaatiota?

Ratkaisu

Kokosimme asiakkaallemme yli 20 vaikuttajan verkoston, jossa on mukana eri alojen kärkinimiä, kuten nykyisiä ja entisiä huippu-urheilijoita, artisteja ja asiantuntijoita. 

Jokainen konsepti suunnitellaan vastaamaan eri brändien strategisia tavoitteita. Me valikoimme brändeille parhaat vaikuttajat ja kanavat, rakennamme sisältökokonaisuudet, suunnittelemme somepäivitykset vaikuttajien kanssa sekä huolehdimme viestinnän seuraamisesta.

Tulokset

Tuloksellisen vaikuttajayhteistyön avulla asiakkaamme erottuu selvästi edukseen. Brändit näkyvät systemaattisesti sosiaalisessa mediassa. Konseptit luodaan niin, että sisällöissä kuuluu ja näkyy vaikuttajan ääni sekä tyyli. Näin päivitykset muotoutuvat luonteviksi, ja parhaimmillaan yksittäiset viestit välittyvät sadoille tuhansille silmäpareille.

Vaikuttajat toimivat myös erinomaisina brändilähettiläinä ja näkyvät brändien omissa kanavissa, kuten verkkosivuilla. Asiakkaalle yhteistyö on mutkatonta. Vaikuttajat ovat sitoutuneita yritykseen ja monien kanssa on tehty yhteistyötä jo usean vuoden ajan.

Vaikuttajamarkkinointi juuri nyt – viisi kuumaa puheenaihetta

Vaikuttajamarkkinointi on luikerellut osaksi yritysten markkinointibudjettia. Onnistunut kampanja vaatii tavoitteet, selkeän kohderyhmän ja sitä kautta oikeat vaikuttajat sekä tehokkaasti tavoittavat kanavat. Tämän lisäksi alan trendit vaihtelevat vilkkaaseen tahtiin. Mutta mistä vaikuttajamarkkinoinnissa puhutaan juuri nyt? No ainakin näistä.

1. Someseuraajien laatu korvaa määrän

Usein vaikuttajia ja tavoittavuutta arvotetaan seuraajamäärien mukaan. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä kohderyhmä ja tavoitella mahdollisimman laadukasta seuraajakuntaa.

Seuraajiensa arvostama alan asiantuntija on monessa tapauksessa toimiva valinta. Uskottava vaikuttaja kerää sitoutunutta yleisöä ja päihittää valtavalla seuraajamäärällä varustetun henkilön, joka ei istahda luontevasti brändin puolestapuhujaksi. 

100 000 seuraajan joukkoon mahtuu todennäköisesti monenlaista kulkijaa. Esimerkiksi 10 000 seuraajan ympäristövaikuttaja tavoittaa luultavasti enemmän aiheeseen intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä kuin 100 000 seuraajan muusikko.

Onkin hyvä miettiä: Millaisia kysymyksiä ja tarpeita brändin potentiaalisilla asiakkailla on ja kuka voisi vastata niihin relevantilla tavalla? 

2. Niin siistiä! Tunteikas vaikuttajamarkkinointi jättää jäljen

Yhteistyölle kannattaa tarjota selkeät puitteet, tukahduttamatta kuitenkaan projektia liian valmiilla määräyksillä. On muistettava, että vaikuttajan kanavia hyödynnettäessä kyseessä on henkilön oma media, jonka omistaja tuntee yleisönsä ja oman tyylinsä parhaiten.

Kannattaa siis pohtia yhdessä, millainen sisältö saa sekä brändin, vaikuttajan että seuraajan syttymään. Sisältöä voi toki ostaa rahalla. Vielä parempaa on jos aihe ja puitteet ovat itsessään niin koskettavia, hyödyllisiä tai hauskoja, että muidenkin on saatava tietää siitä.

Kun sisältö synnyttää yhteisen tunteen, ollaan asian äärellä.

3. Älä miinoita koko vaikuttajakenttää

Vaikuttajamarkkinoinnissa enemmän ei ole aina enemmän ja siksi koko vaikuttajakenttää ei kannata miinoittaa omalla viestillään. Liika puskeminen on epäedullista sekä brändille että vaikuttajalle.

Ei ole tavatonta, että päivän aikana tulee selailtua läpi usean vaikuttajan kanavat, joissa kaikissa on saman brändin lähes samanlaiset kampanjasisällöt. 

Silloin viesti alkaa maistua puulta ja vaikutus voi olla negatiivinen.

4. Podcast, TikTok ja Twitch kanavajoukon jatkoksi

Podcastit

Suosittujen sisältökanavien joukkoon ovat liittyneet podcastit, eli nauhoitetut kuunnelmat, joita useat vaikuttajat ovat alkaneet tuottaa muiden kanavien ohella.

Podcastit tarjoavat monenlaisia yhteistyömahdollisuuksia: jakson teema voidaan rakentaa tuotteen tai ilmiön ympärille, podeihin voidaan nauhoittaa mainoksia tai tarjota etuja kuuntelijoille.

Myös livepodcastit ovat nostaneet suosiotaan. Yleisön edessä nauhoitettu podcast tarjoaa lukijoille mahdollisuuden päästä tapaamaan vaikuttajia ja seurata keskustelua paikan päällä.

TikTok

Etenkin alle 16-vuotiaiden suosiossa oleva Tik Tok on kirinyt Yhdysvalloissa suosituimmaksi sovellukseksi ohi YouTuben ja Instagramin ja hiipii hiljalleen myös suomalaisten keskuuteen. Sovelluksen 15 sekunnin mittaisissa videoissa on testattu vaikuttajamarkkinointia kansainvälisellä tasolla, mutta Suomen osalta käyttäjädatan puute antaa vielä odottaa kaupallisia avauksia. Jos kohderyhmäsi on nuorissa, pidä tätä kanavaa silmällä.

Live

Autenttisuuden trendi suosii reaaliaikaista sisällöntuotantoa, jossa seuraajat pääsevät jakamaan live-hetken vaikuttajan kanssa. Nyt pinnalla on esimerkiksi pelien striimauspalvelu Twitch, joka tavoittaa tehokkaasti erityisesti nuoret miehet.

5. Tehokas jakelu vaatii ajan ja budjetin

Monesti upeiden sisältöjen suunnitteluun ja tuotantoon laitetaan paljon sekä budjettia että aikaa, mutta valmiiden materiaalien hyödyntäminen voi jäädä puolitiehen. 

Älä siis panttaa sisältöä vaan hoida jakelu tehokkaasti. Hyödynnä sisältöjä mahdollisuuksien mukaan vaikuttajien kanavissa, mutta myös brändin omissa kanavissa kuten saitilla tai uutiskirjeessä. Ajattomalla sisällöllä on myös kertakäyttöä pidempi elinkaari ja niitä voi hyödyntää uudestaan tulevaisuudessakin.

Myös perinteisemmät mediat nappaavat aiheitaan sosiaalisen median puolelta – kerro kiinnostavista projekteista tai tapahtumista myös heille.

Veera Tuhkala

Veera Tuhkala

Viestintäkonsultti
veera@korner.fi
044 342 1629

“Töihin mennään tekemään töitä” – Sori pappa, minä en tyydy siihen

”Miten uudessa työpaikassa sujuu?” kysyi 86-vuotias isoisäni ja kaatoi kupillisen pannukahvia.

Vastasin: ”Oikein mukavasti. Töissä on kivaa. Minulla on paljon mielenkiintoisia projekteja ja toimistokin on hyvällä sijainnilla, reilun vartin päässä kotoa.”

Pappani huokaisi syvään ja sanoi suurin piirtein näin: ”Vai että kivaa. Töihin mennään tekemään töitä.”

Suurin ero on ajattelutavassa

Ymmärrän, lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Isoisäni työskenteli rakennustyömailla ripeästi teollistuvassa Suomessa, kun minä tuijotan päivästä toiseen MacBookini ruutua viestintätoimistossa.

Vaikka tapamme tehdä työtä on varsin erilainen, suurin ero on silti ajattelutavassamme. Suhtaudumme työntekoon melko eri tavalla.

Isoisäni teki työtä saadakseen leivän pöytään. Hän ei juurikaan kyseenalaistanut uravalintaansa, työpaikkaansa tai tehtäviään. Työssään häntä todennäköisesti motivoivat ainakin palkka, työn tavoitteellisuus ja haasteellisuus.

”Armeijan jälkeen muutin Pieksämäelle tekemään töitä. Ei siellä mitään tekemistä tai kavereita ollut, mutta töitä riitti. Se oli silloin pääasia”, hän kertoi.

Itse en koskaan muuttaisi tuntemattomaan kaupunkiin pelkän työpaikan takia. Vaikka motivoidun myös työn haasteellisuudesta ja rahasta, vaadin työltä muutakin.

Työtehtävien tulee olla kiinnostavia, toiminnan vapaata ja ympärillä laaja sosiaalinen verkosto. Vaadin työltäni joustavuutta, sillä urani rakentuu arjen ympärille. En ajattele työnteon ainoastaan mahdollistavan muuta elämää. Työ on osa elämääni.

Ihminen on toki muutakin kuin sukupolvensa

En halua yleistää tai tehdä eroja eri ikäluokkien välille. Ihminen on minusta muutakin kuin sukupolvensa. Voin kuitenkin samaistua muutamaan asiaan, kun kirjoitan Googleen ”Y-sukupolvi työelämässä.”

Työlläni pitää olla merkitys, tehtävät tulee perustella ja palaute on elintärkeää. Esimies on minulle kuin valmentaja ja hänen tulee pitää huolta siitä, että työntekijät voivat tehdä oman työnsä mahdollisimman hyvin. Jos joku asia ei miellytä, haastan ja nostan epäkohdat esille. 

Uraputki ei myöskään kiinnosta. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen työskennellyt kolmessa eri yrityksessä: sanomalehden toimituksessa, hyvinvointialalla ja nyt viestintätoimistossa. 

Se ei tarkoita, ettenkö voisi asettua. Mutta olen satavarma, että en saa kakkukahveja tai viikon palkallista vapaata siitä, että olen uurastanut 30 vuotta samassa yrityksessä.

Töissä pitää olla kivaa

Isoisäni koki varmasti lukemattomia onnistumisen tunteita ja ikimuistoisia hetkiä työuransa aikana. Uskon, että hän on myös pysähtynyt pohtimaan kysymystä: Onko töissä kivaa?

Oma ajattelutapani kuitenkin kulminoituu siihen. Töissä pitää olla kivaa. Työympäristön tulee olla lämmin sekä turvallinen. Ystävälliset, sparraavat ja huonoille vitseille nauravat työkaverit ovat tärkeitä. 

Itse asiassa flow-tilaan pääseminen on paljon helpompaa, jos ympärillä oleva porukka ja energia mahdollistavat sen. Haluan myös nauttia työstäni ja saada onnistumisen tunteita päivittäin.

Välillä tuijotan työpaikan vessassa silmäpussejani, huokailen työkaverini musiikkivalinnoille ja olen eri mieltä sisällöntuotannosta kollegani kanssa. Työnteko ei ole aina ihanaa, mutta vaakakuppi kääntyy aamuisin selvästi positiivisen puolelle.

Suosittelenkin pohtimaan: mitä ajatuksia päässäsi pyörii, kun lähestyt työpaikkaasi tai aloitat etätyöpäivän? Jos ajatukset ovat jatkuvasti negatiivisia, asialle kannattaa tehdä jotain, sillä iso osa elämästä vietetään työn parissa.

Olen pappani kanssa samaa mieltä siitä, että töihin mennään tekemään töitä. Mutta sen lisäksi saa nauttia ja pitää hauskaa.

Janette Litmanen

Janette Litmanen

Viestintäkonsultti
janette@korner.fi
040 573 0181

Kansanedustajaehdokkaat: puhutelkaa minua somessa!

Tätä tekstiä kirjoittaessani eduskuntavaaleihin on 2,5 viikkoa. En ole törmännyt kaupungilla räntäsateessa kahvia ja lentolehtisiä jakaviin vanhanajan talkooporukoihin ja hyvä niin. Ääneni ei ole ostettavissa tuolla metodilla. Olen kuitenkin pettynyt siihen, etten ole törmännyt somessa yhdenkään ehdokkaan juuri minulle kohdentamiin poliittisiin sisältöihin.

Olen eduskuntavaalien alla täydellistä kohderyhmää ehdokkaalle, joka haluaa käyttää kampanjaeuronsa järkevästi. Vietän iPhonen ruutuajan mukaan viikossa pelkästään puhelimellani melkein kolme tuntia Twitterissä, lähes saman ajan Instagramissa, yli tunnin Facebookissa ja reilusti yli kaksi tuntia selaimessa.

Tämän runsaan viljelyalan lisäksi maaperäni on varsin hedelmällistä, sillä seuraan politiikkaa ja useita puolueita sekä luen paljon aiheesta. Lisäksi olen ilmoittanut Facebookille lukuisia mielenkiinnon kohteita, joista moni ehdokas voisi ammentaa mielin määrin viestinsä kohdentamiseksi. En kuitenkaan ole joko nähnyt, tai mikä vieläkin huolestuttavampaa, muista useampaa kuin viittä eduskuntavaaliehdokkaan somemainosta. Nekin, jotka olen nähnyt, ovat olleet yleisiä ”tässä minun nimeni ja numeroni” -henkisiä plakaatteja.

Suuressa koossa verkkokalvoille rävähtävä mainos, jossa on ehdokkaan naama, nimi ja numero, on käytännössä ihan sama asia kuin tienvarsi- tai lehtimainos, eli tuulahdus 60-luvulta. Nuo mainokset eivät ole tätä päivää. Ehdokkailla olisi mahdollisuus tarrata minuun kunnon asiasisällöillä. 

Sen sijaan, että ehdokas mainostaa digitaalista tienvarsimainostaan kohderyhmälle ”kaikki yli 18-vuotiaat oman vaalipiirin kansalaiset” hän voisi jakaa somemarkkinointibudjettinsa palasiin. Jos lähdetään tilanteesta, jossa ehdokkaan tärkeimmät teemat ovat työ ja yrittäjyys, on täysin eri asia puhutella esimerkiksi Kaakkois-Suomen vaalipiirin ahkeraa ja yritteliästä savonlinnalaista perheenäitiä kuin Lappeenrannassa diplomi-insinööriksi itseään lukevaa nuorta opiskelijamiestä. Olennaista on myös se, että nämä henkilöt tavoittaa todennäköisesti parhaiten aivan eri kanavissa.

Suurin osa ihmisistä ei tee äänestyspäätöstä paikallisella kauppatorilla, joten miksi uhrata ehdokkaan rajattua aikaa ajamalla kampanjan aikana tuhansia kilometrejä sinne sun tänne vain muutaman minuutin kohtaamisten takia? Järkevä ja kohdennettu somemainonta sekä mietityt sisällöt säästävät ehdokkaan ja hänen kampanjatiiminsä aikaa, mutta antavat myös enemmän aikaa ja ajatusta yksittäiselle äänestäjälle.

Nyt valitettavan usein nähdyt naama, nimi ja numero -mainokset eivät anna äänestäjälle sen enempää kuin se räntäsateessa itseään esittelemättä käteen työnnetty, kosteudesta muussaantunut, tökerösti taitettu flaijeri. 

Ajatelkaa luovemmin, hyvät ehdokkaat. Sitä me äänestäjät haluamme teiltä myös vaalien jälkeen. 

Joel Häkämies

Joel Häkämies

Partneri
joel@korner.fi
045 1032 833