Mustalla seinällä on valotaulu, jossa lukee do something great.

Toinen tilikausi voitollinen – harrastamisen aika on ohi

Kornerin toinen tilikausi oli voitollinen. Liikevaihtoa kertyi 1,04 miljoonaa, ja viivan alle jäi verojen jälkeen yli 75 tuhatta euroa.

”Tässä on nyt kaksi vuotta harjoiteltu yrittäjyyttä omalla meiningillä ja on kiva huomata, ettei tässä nyt ainakaan kaikkea väärin tehdä”, Joel kommentoi.

Kakkosvuonna Kornerista siirtyi eteenpäin perustamisesta asti mukana ollut Antti Koirikivi ja joukkoomme liittyivät Veera Tuhkala, Jussi Kotila sekä Saku Uotila – kaikki Jyväskylän yliopistossa viestintää opiskelleita. Lisäksi kiireapua ja uusia kumppaneita on löytynyt ilahduttava määrä useasta eri suunnasta. 

”Tässä vaiheessa, näin pienessä porukassa, on tärkeää sopia joukkoon. Haluamme luoda oman kulttuurimme, ja asiakastyönkin kannalta on tärkeää, että kaikki tulevat keskenään hyvin toimeen”, Timo kuvailee uusia rekrytointeja.

Asiakkuuksia on tullut taloon vanhojen kontaktien, entisten yhteistyökuvioiden ja satunnaisten kohtaamisten kautta.

”Kornerissa lyödään nyt kakkosvaihdetta silmään ja aletaan tehdä töitä sen eteen, että näyttäydymme vahvana vaihtoehtona myös niille, jotka eivät tunne meitä entuudestaan”, sanoo Vellu.

”On aika ottaa seuraava askel ja aloittaa Kornerin oman brändin rakentaminen. Meillä on hyvä vakaa perusta kahden vuoden rehkimisen jälkeen, ja nyt pitää panostaa kasvuun”, Joel lisää.