Kornerilla on vankka osaaminen erilaisista kohderyhmistä, perinteisistä ja digitaalisista viestintäkanavista sekä työkaluista, ja he ovat konsultoineet meitä Suomen viestintästrategiamme kehittämisessä. Päivittäinen yhteistyömme sujuu mutkattomasti ja tehokkaasti. Kornerin viestintäkonsultit ovat myös hoitaneet itsenäisesti asioita Ruotsin emoyhtiömme ja muiden kumppanien suuntaan, mikä helpottaa oman pienen tiimimme kiireistä arkea.
Johanna Tudeer, maajohtaja CAB Group Finland
CAB Group AB on Pohjoismaiden johtava laskentajärjestelmätoimittaja. Yhtiön ratkaisut auttavat vakuutusyhtiöitä, vauriokorjaamoja ja rakennusurakoitsijoita tuomaan automaatiota, läpinäkyvyyttä ja kustannussäästöjä korvausprosessiin.
Suomen tytäryhtiö CAB Group Finland kaipasi joustavaa ja lokaalia viestintäkumppania sekä sisältöihinsä paikallisuutta, suunnitelmallisuutta ja monipuolisuutta, jotta sekä nykyiset että potentiaaliset kohderyhmät tavoitetaan entistä tehokkaammin. Kaiken Suomen viestinnän päätavoitteena on palvella ja tukea paikallisia asiakkaita mahdollisimman hyvin.
Olemme yhteistyön aikana kehittäneet viestinnän ja sisällöntuotannon prosesseja, työkaluja ja säännöllisyyttä. Olemme myös toimineet sisältökumppanina mittavassa verkkosivu-uudistuksessa, joka toteutettiin yhdessä CABin tiimin ja teknisen kumppanin kanssa, kehittäneet uutiskirjeiden houkuttelevuutta ja visuaalisuutta, sisältöjen kohderyhmälähtöisyyttä sekä sosiaalisen median kanavia ja mainontaa. Lisäksi autamme monipuolisesti eri viestinnän sekä markkinoinnin päivittäisissä tarpeissa ja uusissa avauksissa.
Viestinnän prosessien kehittäminen on tehnyt sisältöjen tuottamisesta säännöllistä, mielekästä ja tehokasta.Viestintä on nyt saatu tiiviiksi osaksi jokapäiväistä toimintaa ja monipuolinen, jatkuva sisällöntuotanto tukee CAB Group Finlandin päätavoitetta – palvella ja tukea paikallisia asiakkaita mahdollisimman hyvin.
mediaviestintä, kampanjat ja lanseeraukset
mediaviestintä
mediavalmennus
kampanja, mediaviestintä
mediaviestintä, strateginen konsultointi
mediaviestintä
sisällöt
mediaviestintä
mediaviestintä
mediaviestintä
sisällöt, sosiaalinen media
vaikuttajamarkkinointi
mediaviestintä, kampanjat ja lanseeraukset
mediaviestintä
mediavalmennus
kampanja, mediaviestintä
mediaviestintä, strateginen konsultointi
mediaviestintä
sisällöt
mediaviestintä
mediaviestintä
sisällöt, sosiaalinen media
mediaviestintä
vaikuttajamarkkinointi