Johanna Aatsalo repi suomalaisen talviurheilun syvimmät haavat auki
Mitä tapahtui?
Tammikuun lopussa julkaistu “Paljastus: Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa” käsittelee suomalaista urheilumaailmaa ravistellutta uutista. Suomen Tietotoimiston (STT) toimittaja Johanna Aatsalo julkaisi vuonna 1998 skuupin, jossa epäiltiin Jari Räsästä, suomalaista maajoukkuetason hiihtäjää, kasvuhormonin käytöstä. Sekä Räsänen että Hiihtoliiton johto kielsivät uutisen täysin, syyttäen Aatsaloa kunnianloukkauksesta.
Vuonna 1999 sekä Aatsalo että STT:n silloinen päätoimittaja Kari Väisänen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin julkisesta herjauksesta. Syytteen takana olivat Räsäsen lisäksi liiton silloinen puheenjohtaja Esko Aho, liiton päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki ja muita hiihtopomoja, joille määrättiin aluksi maksettavaksi miljoonakorvaukset. Aatsalosta tuli sen sijaan urheilu- ja toimituspiireissä persona non grata.
Miksi tämä puhututti?
STT:n dopingtapaus on merkittävä osa suomalaista urheiluhistoriaa, kuten WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen Helsingin Sanomissa toteaa. Aatsalo sohaisi uutuuskirjallaan arkaan paikkaan, repien suomalaisen talviurheilun syvimmät haavat uudelleen auki. Ilmi tulleet dopingtapaukset järkyttivät suomalaisia syvästi, ja niiden merkityksestä kansallisessa sielunmaisemassa viestii se, kuinka yli kaksi vuosikymmentä vanhat tapahtumat herättävät edelleen valtavaa kiinnostusta: Aatsalon nimi on kirjan julkaisun jälkeen mainittu yhteensä noin 130 uutisjutussa.
Juttujen aiheet ovat vaihdelleet Aatsaloa tukevista kirjoituksista kirjan faktoja haastaviin kannanottoihin. Dopingskandaalin Hiihtoliiton naamalle lopullisesti vuonna 2001 räjäyttänyt Riku Rantala nosti Helsingin Sanomissa esille oli, että Aatsalon hylänneet kollegat – “hiihtoniilot” – eivät ole tähän päiväänkään mennessä pyytäneet Aatsalolta anteeksi. Journalistin päätoimittaja Manu Marttinen jatkoi samaa linjaa ja kritisoi kirjoituksessaan ajan urheilutoimittajia, jotka “eivät halunneet keikuttaa venettä” ja riskeerata urheilupiirien ulkopuolelle jäämistä. Urheilutoimittajain liitto puolestaan kiirehti kohukirjan julkistamisen jälkeen tiedottamaan, että Aatsaloa ei tosiasiassa oltaisi erotettu liiton jäsenistöstä vuonna 1998, kuten hän kirjassa väittää. Tiedotteen loppuun oli sisällytetty (lauseen mittainen) pahoittelu seurauksista, joiden kohteeksi Aatsalo joutui dopinguutisen takia.
Mitä tästä opimme?
Aatsalon tapaus korostaa sekä lehdistön sananvapauden että vastuun merkitystä ja näiden dualismia. Vallan vahtikoirana median tehtävänä on paljastaa yhteiskunnallisia epäkohtia, vaikka esille nousevat asiat olisivatkin epämiellyttävä. Tämän yhteiskunnallisen tehtävän suorittaminen olisi haastavaa ilman lähdesuojaa: asia, jonka takia Aatsalon ja Väisäsen oikeudenkäynnissä vuonna 1999 ei esimerkiksi voitu selvittää, mistä STT tiedot dopingväitteidensä tueksi oli hankkinut. Lähdesuojan säilyminen oikeudenkäyntiprosessista huolimatta laskettiin journalistien voitoksi, tosin Aatsalo ja Väisänen kantoivat tästä kovan hinnan.
Vaikka Aatsalon tapauksesta on kulunut aikaa jo toista vuosikymmentä ja yksittäisiin journalisteihin kohdistuva kritisointi (tai Aatsalon tapauksessa maalittaminen) herättää todistetusti voimakkaita vastareaktioita, keskustelu aiheesta on edelleen ajankohtaista suomalaisessa mediassa. Esimerkkejä tästä ei tarvitse etsiä kauempaa kuin syksyltä 2023.
