Kulttuuri kaipaa rahan lisäksi parempaa argumentaatiota
YLE uutisoi 18.1. yllätyskäänteestä taiteen ja kulttuurin tulevissa leikkauksissa. Kulttuuriministeri Sari Multalan kerrottiin etsivän leikattavaa valtionavustusten lisäksi myös VOS-verkostosta tulevassa huhtikuun kehysriihessä. VOS-verkostolla tarkoitetaan Suomen teattereita, orkestereita ja museoita, jotka ovat valtionosuusjärjestelmän piirissä. Uutisen Multalan lausunnosta teki se, että hallitusohjelman leikkaussuunnitelmissa VOS-verkostoa ei mainittu.
Kuten odottaa saattoi, tieto leikkauksista otettiin kulttuurin piirissä ja alan etujärjestöissä vastaan tyrmistyneenä.
Mitä tapahtui?
Miksi tämä puhututti?
Viestinnällisesti mielenkiintoisen uutisesta, ja siitä seuranneesta vastareaktiosta, teki kulttuurin etäjärjestöjen käyttämä agumentaatio leikkauksia vastaan. Ylen jatkouutisessa leikkauksien sanottiin muun muassa olevan epäviisaita, väärin ja että: “Viesti leikkauksista on lannistava ja luo lohduttomuutta.” Leikkauksien todettiin myös vaikuttavan siihen: “Kuinka paljon teatterit pystyvät työllistämään jatkossa.” Jutussa toivottiin myös, että: “Julkinen puoli ymmärtäisi kulttuurin merkityksen ihmisille.”
Viimeisessä lauseessa piilee kulttuurikentän tämänhetkinen haaste. Miten saada “julkinen puoli” (lue: etenkin kansalaiset, jotka eivät kuluta julkisella rahalla rahoitettuja tai tuettuja kulttuurin muotoja, mutta osallistuvat joka tapauksessa niiden rahoitukseen verotuksen kautta) ymmärtämään kulttuurin merkitys ihmisille? Sen saavuttamiseksi tarvitaan ainakin parempaa viestintää.
Monille ihmisille kulttuurin itseisarvoon, kulttuurilaitosten työllistämiskykyyn tai kansalliseen kriisinkestäyyden pohjaan vetoaminen voivat olla riittämättömiä argumentteja, kun samasta julkisesta rahasta – konkreettisesti sekä etenkin ihmisten mielissä – kilpailevat kaikki mahdollinen aina maanpuolustuksesta terveydenhoitoon ja varhaiskasvatuksesta yliopistotutkimukseen.
Mitä tästä opimme?
Julkisella rahalla rahoitettuja tai tuettuja taiteen muotoja kulutetaan paljon ja ihmiset ovat harmissaan suunnitelluista leikkauksista. Kuitenkin samaan aikaan juustohöylä raastaa myös muuta yhteiskuntaa ihmisten ympäriltä, ja kilpailu julkisesta rahasta ainoastaan kiihtyy. Siksi myös kulttuurikentältä kaivataan parempia argumentteja taiteen puolesta ja leikkauksia vastaan.
