Miksi kukaan ei puhu tytöistä? ADHD-uutisoinnin ongelmallisuus on juurtunut syvälle
Mitä tapahtui?
Muun muassa Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat uutisoivat helmikuun loppupuolella, että ADHD-lääkkeiden käyttö ja korvaukset ovat kasvaneet merkittävästi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tammikuussa julkaistusta raportista kävi ilmi, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella diagnosoitiin vuonna 2022 etenkin pojilla muuta Suomea enemmän aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä. Joka viidennellä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen 7–12-vuotiaalla pojalla on diagnosoitu ADHD, kun koko maan mittapuulla kyseisen ikäluokan pojista 8,9 % on ADHD-diagnoosi.
Helsingin Sanomien haastattelussa ylilääkäri Sanni Penttilä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta arvioi, että taustalla voi olla terveyskeskuslääkärien vaihtuvuus. Penttilän mukaan viime vuosina alueella vain lyhyen koulutuksen saaneet perusterveydenhuollon lääkärit ovat joutuneet hoitamaan lasten ADHD:ta ilman laajemman monialaisen työryhmän tukea. Lisäksi hän huomautti, että selittäviä tekijöitä saattaa piillä myös kasvuympäristön muutoksissa.
Miksi tämä puhututti?
Aihe selvästi kiinnostaa lukijoita, sillä keskustelu ADHD-diagnoosien ympärillä on kasvanut viime vuosina. Jopa lääkärikunnassa on hämmästelty tutkimuksiin hakeutuvien kasvun määrää. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön on viitattu jopa muotidiagnoosina, ja mediassa ovat alkaneet nousta esille erityisesti tarinat, joissa nainen on saanut vuosien oireilun jälkeen ADHD-diagnoosin vasta aikuisena. Myös monen julkisuuden henkilö muusikoista sosiaalisen median vaikuttajiin kuten on kertonut avoimesti diagnoosistaan. Me Naiset julkaisikin helmikuussa jutun, jonka otsikko alkoi: “Miksi kaikilla tuntuu olevan ADHD?”
Mitä tästä opimme?
Vaikka tiedon lisääntyminen neuropsykiatrisista diagnooseista on positiivista, keskustelu – tai sen puute – aiheen ympärillä on kuitenkin paikoin erittäin ongelmallista. On luonnollisesti tärkeää uutisoida syistä diagnoosien määrän ja lääkkeiden käytön kasvun takana. Samaan aikaan median tulisi muistaa eettinen vastuunsa: neuropsykiatrisista diagnooseista tulisi puhua yhtä neutraalilla tasolla kuin esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksista tai diabeteksestä. Klikkiotsikot keräävät varmasti kiinnostusta, mutta yhtä lailla ne vaikuttavat kansalaisten ajatteluun ja puhetapaan.
Toinen tärkeä huomio helmikuun ADHD-uutisoinnissa on sen keskittyminen poikiin. Osittain tämä johtunee luvuista, sillä poikiin verrattuna tytöt saavat huomattavasti vähemmän ADHD-diagnooseja: THL:n raportin mukaan koko Suomen tasolla diagnoosi on vain 3,3 % tytöistä. Tämä ei ole yllättävää, sillä ADHD-diagnoosi tehdään käyttäytymispiirteitä havainnoimalla. Tapauksia on diagnosoitu 1900-luvun alusta lähtien, ja nämä kuvaukset perustuvat pienten poikien havainnointiin. Näiden kertomusten pohjalta on laadittu nykyiset diagnostiset kriteerit.
Samaan aikaan media uutisoi aikuisten naisten vuosikymmeniä myöhästyneistä diagnooseista ja tyttöjen ADHD:n alidiagnosointi on yleisesti tunnustettu ongelma. Olisiko vihdoin aika siirtää keskustelun painopiste tyttöihin?
