Kornerin 2022 oli kasvun ja profiilin vahvistamisen vuosi
Vuosi 2022 on ollut Kornerille auvoisa. Saimme joukkoomme uusia osaajia, jotka piristivät niin Korkeavuorenkadun toimistomme arkea kuin asiakkaidemme liiketoimintaa. Liikevaihtomme kasvoi noin puolella miljoonalla eurolla rapiaan kahteen miljoonaan. Ja mikä tärkeintä, asiakkaamme ovat menestyneet globaalien haasteiden pyörteissä olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Oli myös hieno nähdä parin nuoremman kornerlaisen siirtyvän kiinnostaviin työtehtäviin toisaalle.
Kornerin uudet asiakkuudet osuivat jälleen kuin ihmeen kaupalla siihen kategoriaan, jota olemme toimintamme alusta alkaen halunneet osaamisellamme vauhdittaa. Eli toimialojensa rohkeisiin haastajiin ja Suomen markkinoille tähtääviin kansainvälisiin toimijoihin. Jo varsin iso osa liikevaihdostamme tulee maamme rajojen ulkopuolelta. On ollut ilo todeta, että suuret kansainväliset yritykset luottavat vankkaan kokemukseemme oikean markkinaposition määrittämisessä ja näkyvyyden hankkimisessa.
Aloimme myös viestiä ulospäin aiempaa enemmän faktasta, josta moni asiakkaamme meidät jo tuntee. Eli siitä, että olemme Suomen kärkitoimisto tuloksekkaassa mediaviestinnässä. Asiakkaamme olivat jälleen runsaasti esillä niissä medioissa ja niinä aikoina, jotka ovat heille tärkeimpiä. Uutisvainu pysyy tarkkana ja toimittajaverkostot lämpiminä myös vuoteen 2023 lähdettäessä.
Iso kiitos koko Kornerin porukalle, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vuodesta 2022. Nyt huilataan hetki ja startataan uusi vuosi virein mielin. Aina voi toki soittaa.