"Töihin mennään tekemään töitä" – Sori pappa, minä en tyydy siihen
”Miten uudessa työpaikassa sujuu?” kysyi 86-vuotias isoisäni ja kaatoi kupillisen pannukahvia.
Vastasin: ”Oikein mukavasti. Töissä on kivaa. Minulla on paljon mielenkiintoisia projekteja ja toimistokin on hyvällä sijainnilla, reilun vartin päässä kotoa.”
Pappani huokaisi syvään ja sanoi suurin piirtein näin: ”Vai että kivaa. Töihin mennään tekemään töitä.”
Suurin ero on ajattelutavassa
Ymmärrän, lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Isoisäni työskenteli rakennustyömailla ripeästi teollistuvassa Suomessa, kun minä tuijotan päivästä toiseen MacBookini ruutua viestintätoimistossa.
Vaikka tapamme tehdä työtä on varsin erilainen, suurin ero on silti ajattelutavassamme. Suhtaudumme työntekoon melko eri tavalla.
Isoisäni teki työtä saadakseen leivän pöytään. Hän ei juurikaan kyseenalaistanut uravalintaansa, työpaikkaansa tai tehtäviään. Työssään häntä todennäköisesti motivoivat ainakin palkka, työn tavoitteellisuus ja haasteellisuus.
”Armeijan jälkeen muutin Pieksämäelle tekemään töitä. Ei siellä mitään tekemistä tai kavereita ollut, mutta töitä riitti. Se oli silloin pääasia”, hän kertoi.
Itse en koskaan muuttaisi tuntemattomaan kaupunkiin pelkän työpaikan takia. Vaikka motivoidun myös työn haasteellisuudesta ja rahasta, vaadin työltä muutakin.
Työtehtävien tulee olla kiinnostavia, toiminnan vapaata ja ympärillä laaja sosiaalinen verkosto. Vaadin työltäni joustavuutta, sillä urani rakentuu arjen ympärille. En ajattele työnteon ainoastaan mahdollistavan muuta elämää. Työ on osa elämääni.
Ihminen on toki muutakin kuin sukupolvensa
En halua yleistää tai tehdä eroja eri ikäluokkien välille. Ihminen on minusta muutakin kuin sukupolvensa. Voin kuitenkin samaistua muutamaan asiaan, kun kirjoitan Googleen ”Y-sukupolvi työelämässä.”
Työlläni pitää olla merkitys, tehtävät tulee perustella ja palaute on elintärkeää. Esimies on minulle kuin valmentaja ja hänen tulee pitää huolta siitä, että työntekijät voivat tehdä oman työnsä mahdollisimman hyvin. Jos joku asia ei miellytä, haastan ja nostan epäkohdat esille.
Uraputki ei myöskään kiinnosta. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen työskennellyt kolmessa eri yrityksessä: sanomalehden toimituksessa, hyvinvointialalla ja nyt viestintätoimistossa.
Se ei tarkoita, ettenkö voisi asettua. Mutta olen satavarma, että en saa kakkukahveja tai viikon palkallista vapaata siitä, että olen uurastanut 30 vuotta samassa yrityksessä.
Töissä pitää olla kivaa
Isoisäni koki varmasti lukemattomia onnistumisen tunteita ja ikimuistoisia hetkiä työuransa aikana. Uskon, että hän on myös pysähtynyt pohtimaan kysymystä: Onko töissä kivaa?
Oma ajattelutapani kuitenkin kulminoituu siihen. Töissä pitää olla kivaa. Työympäristön tulee olla lämmin sekä turvallinen. Ystävälliset, sparraavat ja huonoille vitseille nauravat työkaverit ovat tärkeitä.
Itse asiassa flow-tilaan pääseminen on paljon helpompaa, jos ympärillä oleva porukka ja energia mahdollistavat sen. Haluan myös nauttia työstäni ja saada onnistumisen tunteita päivittäin.
Välillä tuijotan työpaikan vessassa silmäpussejani, huokailen työkaverini musiikkivalinnoille ja olen eri mieltä sisällöntuotannosta kollegani kanssa. Työnteko ei ole aina ihanaa, mutta vaakakuppi kääntyy aamuisin selvästi positiivisen puolelle.
Suosittelenkin pohtimaan: mitä ajatuksia päässäsi pyörii, kun lähestyt työpaikkaasi tai aloitat etätyöpäivän? Jos ajatukset ovat jatkuvasti negatiivisia, asialle kannattaa tehdä jotain, sillä iso osa elämästä vietetään työn parissa.
Olen pappani kanssa samaa mieltä siitä, että töihin mennään tekemään töitä. Mutta sen lisäksi saa nauttia ja pitää hauskaa.
