Yksinkertainen on kaunista: 39-vuotias teksti-tv on massaviestintää puhtaimmillaan

7. lokakuuta 1981 oli merkittävä päivä suomalaisessa viestintäkentässä. Tuona päivänä Yleisradio aloitti vakituiset teksti-tv-lähetykset.

Ylen ensimmäiset testilähetykset tehtiin tosin jo 1977 BBC:ltä lainatulla laitteistolla, mutta uuden ja mystisen teletekstiteknologian käyttöönotto otti aikansa – aivan kuten tuon ajan viestintä ylipäätään. Elettiinhän vielä aikaa, jolloin uutiset luettiin seuraavan päivän lehdestä, väritelevisiot tekivät vasta tuloaan ja kaupalliset radiokanavat olivat Ylen monopolin myötä kiellettyjä.

Teksti-tv:n yleistyminen Suomessa kestikin vielä seuraavat kymmenen vuotta. 1990-luvulle mentäessä televisiokanta kuitenkin vähitellen päivittyi, ja pian palvelu löytyikin jo useimmista suomalaiskodeista. Sen jälkeen teksti-tv:n käyttäjämäärät kasvoivat nopeasti, ja vuosikymmenen lopussa teksti-tv:n omistavista suomalaisista jo 70 prosenttia käytti palvelua säännöllisesti.

Köyhän miehen internet

Myös oma ensikosketukseni teksti-tv:hen sijoittuu 1990-luvulle. Vanhempani hankkivat tuolloin uuden tv:n, josta löytyi myös tuo mystinen teksti-tv. Vaikka sen sivut latautuivat hitaasti, eikä alasivuja pystynyt itse selaamaan, mullisti teknologia pienen mieleni täysin.

Nykyajan nuorelle on mahdotonta selittää, miltä tuntui saada ensimmäinen kokemus internet-ajan tiedonvälityksestä. Yhtäkkiä pystyin itse päättämään, mitä tietoa halusin seurata lähes reaaliajassa. Muistan edelleen hyvin, kuinka kaivoin lähes päivittäin esimerkiksi Music TV:n teksti-tv:ltä Suomen virallisen sinkkulistan – vaikka lähes kaikkien Euroopan maiden listat kattaneen 24 alasivun vaihtumisen odottaminen kesti useita minuutteja. Eikä se lista minua edes niin paljoa varmaan kiinnostanut, mutta katsoin sen, koska se oli mahdollista.

Nykyään tuon tiedon löytää helpomminkin, mutta tuolloin teksti-tv oli vähän kuin köyhän miehen internet.

Sittemmin suomalaisten arkeen tuli se oikea netti. Ensin pöytätietokonelle, sitten läppärille ja lopulta matkapuhelimeen. Yhtäkkiä tietoa oli saatavilla nopeasti paljon enemmän kuin mitä teksti-tv:hen ikinä mahtuisi. Ja tekstin lisäksi internetissä välittyi myös kuvat, audiot ja videot. Viimeistään vuonna 2005, kun teksti-tv:n käyttäjämäärät lähtivät ensimmäistä kertaa laskuun, alettiin kysyä milloin koko media kuolisi. 

Ruutukaappaukset HS:n, IS:n ja teksti-tv:n mobiilisovellusten etusivuista.

Mitä teksti-tv on?

Silti vielä vuonna 2020 aloitan jokaisen aamuni kuin 20 vuotta sitten: avaamalla Ylen teksti-tv:n (tosin television sijaan puhelimeni ruudulle). Miksi? No koska se on edelleen nopein tapa saada käsitys siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Aloitetaan palvelun etusivusta, joka kertoo jo yhdellä vilkaisulla päivän tärkeimmät uutisotsikot. Kaikki on tehokkaasti yhdessä ja samassa näkymässä, ilman skrollausta tai kuuden rivin megaotsikoita. Jos jossain alkaa ydinsota, tai Suomi voittaa olympiakultaa, saatetaan otsikolle antaa ehkä huomioväri.

Myös itse uutiset ovat nopeita, ytimekkäitä ja helppolukuisia. Eikä jaaritteluun ole edes mahdollisuutta, koska yhdelle sivunäkymälle mahtuu maksimissaan 5–6 virkettä. Muutenkin journalistiikan lehtorien rakastama uutispyramidi on teksti-tv:ssä kunnossa: yleensä tärkeimmän asian sisäistämiseen riittää, että lukee uutisen ensimmäisen kappaleen – usein jopa pelkän otsikon.

Ehkä suurin teksti-tv:n vahvuus on minulle kuitenkin erinomaisesti kuratoitu sisältö. Eli se, että joku valitsee puolestani, mitä minun tulisi tietää. Vanhan sanonnan mukaan internetistä ei lopu tila. Mutta teksti-tv:stä se loppuu 799 pääsivun jälkeen. Joten kun uutinen käy vanhaksi, sen paikan vie uusi uutinen. Nykypäivän loputtomassa informaatiotulvassa se on helpottavaa. Nettiä illalla selatessani havahdun usein siihen, että kello onkin yhtäkkiä puoli kaksi yöllä, ja minä luen 228-sivuista tutkintaraporttia Estonian uppoamisesta. Sen sijaan jos luen ennen nukkumaanmenoa läpi Ylen teksti-tv:tä, menee hommaan harvoin varttia pitempää.

Ja onhan teksti-tv toki paljon muutakin. Se on edelleen lähes reaaliaikainen urheilutulosten tai vaikkapa merisään live-seuranta. Se on taidenäyttely. Se on vankien ja omaisten välinen pikaviestin. Se on ajatus päivälle. 

Teksti-tv:n viikkomakasiini: Moni digitaalinen palvelu perustuu sille harhalle, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kykeneviä. Se ei ole niin. Ulla Buchert.

Mitä teksti-tv ei ole?

Mutta ennen kaikkea teksti-tv on massaviestintää puhtaimmillaan. Siksi lopulta minulle tärkeintä on se, mitä teksti-tv ei ole.

Teksti-tv ei ole klikkiotsikoita. Se ei ole turhaa jaarittelua tai ylipitkiä juttuja. Periaatteessa teksti-tv onnistuu sitä paremmin, mitä vähemmän lukija siellä aikaansa viettää.

Teksti-tv ei ole uutisia siitä, millaisen kuvan somen kohukaunotar julkaisi Instagramiin. Eikä jatkouutista siitä, mitä Teemu Selänteen somekanavia hallinnoiva henkilö kyseiseen kuvaan kommentoi. Viihdeuutisille on toki oma kysyntänsä ja paikkansa, mutta minä en kaipaa niitä silloin, kun haluan tietää nopeasti mitä maailmassa tapahtuu.

Teksti-tv ei ole mielipiteitä. Kun nykypäivän journalismissa rakennetaan toimittajista brändejä, ei teksti-tv:ssä edes kerrota, kuka uutisen on kirjoittanut. Teksti-tv:ssä ei ole tilaa kolumneille, kommenteille tai näkökulmille, vaan palvelussa pyritään aina kliiniseen objektiivisuuteen. Tietenkään täyttä objektiivisuutta se ei voi koskaan saavuttaa, mutta harvemmin teksti-tv:tä kuulee moitittavan puolueelliseksi – jos nyt ei lasketa aivan kaikista pahimpia foliohattupäitä ja nettitrolleja.

Ja edelliseen viitaten, teksti-tv ei ole valeuutisia. Tämän pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys kaikille (valta-)medioille, mutta nykypäivän kiivaassa uutiskilvassa julki pääsee välillä varsin huolimattomasti tarkastettuja faktoja. Teksti-tv:n rajattu tila ja äärimmilleen viety objektiivisuus on kuitenkin tehnyt siitä hyvin luotettavan reaaliaikaisen median. Kärjistäen: jos jokin asia on teksti-tv:ssä, on se myös totta.

Mutta ennen kaikkea teksti-tv ei yritä olla kaikkea. Se ei ole häiritsevästi vilkkuvia mainosbannereita tai pyytämättä ja yllättäen käynnistyviä videoita. Se ei ole sivun täytteeksi laitettuja kuvapankkikuvia tai irrallisia someupotuksia. Itseasiassa siinä ei ole mitään sosiaalista, mikä tuntuu tänä päivänä jo virkistävältä poikkeukselta.

Joskus vähemmän on enemmän

Viestintää tehtäessä näkee usein tilanteita, joissa pyörää yritetään keksiä väkisin uudelleen. Eli tehdään jotain uutta, vain koska se on uutta.

Noissa tilanteissa on hyvä hetki kaivaa esiin teksti-tv ja miettiä, miksi viestinnässä vähemmän on monesti enemmän?

Bannereissa, videoissa tai somen hyödyntämisessä ei itsessään ole mitään vikaa. Hyvin ja harkitusti toteutettuina ne tukevat viestiä ja vahvistavat sen vaikutusta. Mutta joskus viesti on voimakkain silloin, kun se kerrotaan koruttomasti kuin teksti-tv:n uutinen.

Ylen teksti-tv täyttää ensi syksynä 40 vuotta. 15 vuotta sitten moni ei uskonut vanhentuneen teknologian elävän niin pitkään. Viimeistään mobiilin internetin piti tappaa teksti-tv, mutta lopulta kävikin juuri päinvastoin. Nykyään iso osa teksti-tv:n käyttäjistä selaakin palvelua television sijaan mobiilisovellusten tai Ylen nettisivujen kautta. 

Entä käyttäjämäärät? Ne ovat toki hiipuneet 2000-luvun taitteen huippuvuosista, mutta pitkään odotettua romahdusta ei ole vieläkään nähty. Vuoden 2019 kanavamielikuvatutkimuksen mukaan Ylen teksti-tv:llä oli yhä 1,3 miljoonaa viikoittaista käyttäjää.

Toisin sanottuna lähes joka neljäs suomalainen avaa joka viikko teksti-tv:n. Ehkä he minun tavoin kaipaavat silloin sosiaalisten monimediakokemusten sijaan tietoa äärimmäisyyksiin pelkistetyllä käyttöliittymällä, ilman mitään ylimääräistä.

Koska toisinaan yksinkertainen on kaunista, myös viestinnässä.

Lähteet:

Riihentupa R. 2020. Suuri Suomalainen. Urheilulehti 17/2020. 8–13.

Turtiainen, R. 2010. ”Tulos ei päässyt edes teksti-tv:lle” – Miksi vanhanaikainen teknologia on säilyttänyt asemansa digitalisoituneessa mediaurheiluympäristössä? Tekniikan Waiheita 4/2010 32–48.