Tiedote 2.0 - näin rakennat viestisi ympärille uutisen
Hyvän tiedotteen ja tiedotusprosessin perusasiat lienevät useimmalle viestintää tekevälle selviä: kiinnostava asia on kerrottava heti tiedotteen alussa, pelkkä mainosteksti ei palvele median tarpeita, jakelun oikea-aikaisuus voi edesauttaa läpimenoa ja pitkäjänteinen mediatyö jättää muistijäljen. Näitä kikkoja tärkeämpää on kuitenkin itse tiedotteen asia.
Ansaitun medianäkyvyyden saaminen on kiinnostavuusbisnestä, jossa on ymmärrettävä sekä median toiminta- ja ansaintalogiikka että ajateltava oman organisaation ydinviestiä laajemmin. Mutta miten se tehdään?
1. Tarjoa vahva näkemys
Turvallinen asian ympärillä kaartelu ei yleensä riko uutiskynnystä. Rohkaistu tekemään kunnon linjauksia tiedotetekstissä ja tuomaan esiin mielipiteitä. Kiinnostava asiantuntija-arvio saa ehkä toimittajan kysymään aiheesta lisää ja parhaassa tapauksessa näkökulman tarjoaja jää mieleen alan puheäänenä, jonka mielipidettä kysytään jatkossakin.
2. Tartu ilmiöön ja yhdistele
Mikä on ajankohtaista juuri nyt? Vaikka kertoisit kiinnostavaa asiaa, voi juttuidea mennä ajankohtaisuuden puutteen vuoksi toimittajan pöytälaatikkoon odottamaan parempaa julkaisuajankohtaa tai jäädä kokonaan huomiotta. Kannattaa siis puntaroida, voisitko liittää asiasi osaksi joulusesonkia, koronan aiheuttamia olosuhteita tai tarjota lisätietoa ja jatkonäkökulmaa toimittajalle, jonka huomaat perehtyneen tiedotteesi aihepiiriin hiljattain. Tässä olisi jatkojutun paikka!
3. Käytä organisaation omaa dataa ja hyödynnä heikot signaalit
Jaa tiedotteessa lukuja ja havaintoja, joita liiketoimintasi on onnistunut kerryttämään. Paljastaako nettisivujesi analytiikka jotain ihmisten toiminnasta tai signaaleja tulevista trendeistä? Ehkä olet huomannut tietyn tuotteen kysynnässä selvän piikin tai poikkeusaika on nostanut jonkin palvelun ennennäkemättömäksi hitiksi.
4. Teetä tutkimus
Tutkimustuloksilla on mahdollista tuoda lisää uskottavuutta ja perusteluja aiheen ympärille, etenkin jos yrityksellä ei ole omasta takaa dataa, jota hyödyntää viestinnässä. Tuloksia hyödyntämällä voit kertoa esimerkiksi suomalaisten kulutuskäyttäytymisestä tai nuorten suhtautumisesta tiettyyn aihepiiriin.
Useiden eri tutkimusfirmojen kautta datankeruu on helppo toteuttaa. Tutkimuspatteriston rakentaminen vaatii kuitenkin ajatusta - visioi jo suunnitteluvaiheessa, millaisia medialähtöjä havittelet ja hahmottele potentiaalisia otsikoita tuloksistasi. Oikeiden asioiden kysyminen on välttämätöntä, jotta tutkimus lopulta palvelee mediatyötäsi.
5. Hyödynnä henkilöitä
Yrityksille on tuttua hyödyntää oman organisaationsa puhehenkilöitä tiedotteessa ja jakaa lisänäkemystä sitaattien muodossa. Kommentoijien ei kuitenkaan tarvitse olla vain omasta organisaatiosta: voit kysyä kommenttia aiheeseen perehtyneeltä tutkijalta, lisätä tarinallisuutta pyytämällä omakohtaista näkemystä julkisuudesta tutulta henkilöltä tai yhdistää voimat tärkeän sidosryhmän kanssa ja antaa kommentteja kahdesta suusta. Jos kohdennat viestisi jonkin tietyn alueen medioille, voisitko saada lokaalia näkökulmaa vaikkapa paikalliselta yrittäjältä?
Me Kornerilla pohdimme kiinnostavuutta päivittäin ja etsimme aina vain uusia tapoja ajatella isommin. Jos haluat luoda uutisia yhdessä, älä epäröi ottaa yhteyttä.