Kornerilla harjoittelijan ääni ei muille kalpene – viestintäharjoitteluni on ollut yhdistelmä valmiin osaamisen arvostusta ja uuden oppimista
Aloitin viestintäharjoitteluni Kornerilla helmikuun alussa. Kosketus viestintätoimiston arkeen oli aluksi kevyt ja hiljalleen sain enemmän vastuuta. Mahtavaa, täällä pääsee heti homman makuun, ajattelin.
Siirtyminen julkiselta sektorilta alle 20 työntekijän viestintätoimistoon oli aluksi iso hämmennys. Sisäisen viestinnän kanavat ja tavat ottivat oman aikansa ja viestiminen oman työn edistymisestä tiimille korostui. Alun hämmästyksen jälkeen huomasin, että mitä enemmän aikaa itselleen ja arkeen asettautumiselle antoi, sitä enemmän aloin Kornerista pitämään. Kenestä meistä uusi työpaikka ei alkuun tuntuisi hieman vieraalta ja uudelta.
Alkoi tuntua rikkaudelta nähdä viestinnän alalta täysin toinen puoli. Työympäristön muutos oli itselleni sinänsä suuri, mutta toisaalta juuri se, mitä kaipasin. Ajatusta saattoi myös vahvistaa työporukan kick-off -matka Milanoon kolmannella työviikollani. Vau, tällaistakin voi töiden myötä päästä kokemaan.
Mahdollisuuksien monipuolisuutta ja R’n’B-viboja
Asiakkuuksiin minut napattiin hyvin nopeasti ensimmäisten viikkojen jälkeen: mediaviestintää, ideointia asiakaspalavereissa, sosiaaliseen mediaan visuaalista sisältöä. Jos halua, nälkää tai erityisosaamista löytyy, se huomataan. Talossa selvästi ymmärretään, että tekemällä oppii parhaiten ja liialliset diasulkeiset on onneksi jätetty vähemmälle.
Erityisesti myynti, asiakasvastuu ja mediaviestintä tuntuvat jo nyt aihealueita, joissa haluan päästä kehittymään ja tätä kautta täydentää osaamispalettiani. Uutiskynnyksen ylittävien aiheiden hiominen ylläpitää luovuutta ja monipuolinen asiakastyö tarjoaa mahdollisuuden soveltaa viestintää erilaisiin tarpeisiin. Tämä kaikki on haastanut omaa tapaani ajatella, miten viestintää voikaan hyödyntää – yksikään asiakas kun ei ole samanlainen. Kornerilla rikkaus onkin juuri mahdollisuuksien monipuolisuudessa.
Äärimmäisen iloinen yllätys oli myös, kuinka paljon aikaa taloon asettautumiselle asiakastyön lomassa annettiin. Kornerin arkeen ehti tutustua rauhassa, ja perehdytykseen sisällytetty puolen tunnin kahvihetki jokaisen kornerlaisen kanssa oli erinomainen tapa päästä tutustumaan työkavereihin henkilökohtaisella tasolla. Vähitellen työkaverit alkoivat tuntua yhä enemmän tutuilta. Huomaamattani aloin tekemään pieniä, hymyilyttäviä huomioita ympäristöstäni: Iina hyräilee töitä tehdessään R’n’B-viboilla ja Jussi puolestaan hörppää kahvia niin, että toisellakin puolella toimistoa melko varmasti kuulee.
Parasta Kornerilla ovatkin ihmiset ja tapa nähdä harjoittelija voimavarana. Apua saa aina, kun vähänkin tarvitsee ja harjoittelijan näkemyksiä kuunnellaan. Myös valmista osaamista arvostetaan. “Saa haastaa, jos olet eri mieltä”, on minullekin useasti todettu. Ja siinä missä toimiston takaseinää kuvastaa omatekoinen mosaiikki valokuvista Kornerin matkan varrelta ja sen mukana kulkeneista ystävyyssuhteista, etsii muutama sisustustaulu vielä toimiston nurkassa paikkaansa. Jollain tavalla tämä viestii itselleni Kornerista sen oleellisimman – työyhteisö ja ihmiset tulevat ensin, himmelit toisena.
Tyylikäs, lämminsävyinen ja työnteolle hyvät edellytykset luova toimisto vetää myös puoleensa ja on iso syy siihen, miksi olen viihtynyt Kornerilla erinomaisesti. Ja hymyilyttäähän se väkisinkin, kun huomaa, ettei nilkkaa koskettanutkaan vastapäisen kollegan tuolin jalka, vaan toimistokoira Yodan kuono. Pieni rapsutushetki ja taas jaksaa.
Uskallus tehdä virheitä on toisinaan aliarvostettua
Valehtelua olisi kuitenkin sanoa, että kaikki olisi pelkkää pumpulia ollut. Tai että satunnaiselta riittämättömyyden tunteelta tai itsekritiikiltä olisi säästynyt. Nopean aloituksen lomassa onkin välillä ollut hankala pysähtyä miettimään, kuinka uutta kaikki vielä on ja miten kaikkea ei vielä voikaan osata. Uskallus tehdä virheitä on toisinaan aliarvostettua, eikä omalle harjoittelulleen pitäisi asettaa pään sisällä liian kovia odotuksia. Expectations are the thief of joy, taisi joku viisas aikoinaan todeta.
Enkä kaikesta ole toki ollut samaa mieltä. Mutta niissäkin hetkissä huomaa hyvän ilmapiirin, avoimuuden ja luottamuksen vaikutuksen: tuntee, että juuri näitä ajatuksia kuuluu sanoa, eikä niellä mutinaansa ja siirtyä eteenpäin. Kornerilla harjoittelijan ääni ei muille kalpene.
Ensimmäinen kuukauteni talossa on jättänyt paljon nälkää oppia ja kehittyä. Erityisesti odotan oppivani lisää asiakasvastuusta, myynnistä ja mediaviestinnästä – asioista, joista minulla ei vielä ole niin kokemusta. Itselläni ei ole epäilystäkään, etteikö Korner tarjoaisi tähän erinomaiset puitteet.
Kiinnostaako harjoittelu Kornerilla? Hae meille seuraavaksi viestintäharjoittelijaksi!
Avaamme syksyn harjoitteluhaun huhtikuussa. Seuraa kanaviamme, niin voit hakea meille harjoitteluun ensimmäisten joukossa. Voit myös osoittaa kiinnostuksesi rekrytointialustamme kautta ja saat ilmoituksen, kun avaamme rekrytoinnin.
Lue harjoitteluohjelmastamme