Asennetta ei voi oppia, asioita voi – Rehellisiä ajatuksia viestintäharjoittelusta

Joel: ”Mielikuva on bännätty sana.”

Sonja: ”Miksi?”

Joel: ”Koska ei ole mielikuvia, vaan asioita, jotka ovat mitä ne myös todellisuudessa ovat.”

On totta, että mielikuvien tulisi tukea todellisuutta ja kestää totuuksia. En kuitenkaan poissulkisi sitä näkemystä, että meillä jokaisella on erilaisia mielikuvia asioista. Tulkitsemme ympäröivää maailmaa omien kokemuksiemme ja mielipiteidemme kautta, eikä siinä ole oikeaa tai väärää. 

Esimerkiksi harjoitteluni on vahvistanut mielikuviani viestintätoimistoista, viestinnästä ja alalla työskentelevistä ihmisistä. Enempää kyseenalaistamatta käyn viestintäharjoitteluni fiilikset läpi aidosti, kuten asiat mielestäni ovat. Käytän apunani neljää löytämääni lausahdusta.

"My watch is ended”

Toimistomme kahvimukissa lukee Jon Snown lausuma: ”My watch is ended.” Myös harjoitteluni päättyy tällä viikolla. Tunnelma ei ole kuitenkaan totinen ja ankea, pikemminkin onnekas ja ehkä hieman haikea. 

Harjoitteluni aikana olen saanut osallistua monipuolisesti Kornerin asiakkuuksien kautta erilaisiin toimialoihin ja viestinnällisiin mahdollisuuksiin. Olen löytänyt uusia kiinnostuksen kohteita ja lisännyt yleissivistystä aiheista, joista en ennen harjoittelua tiennyt, kuten eSports-joukkueista ja tuulivoimahankkeista. Lisäksi olen saanut vastuuta – se jos jokin motivoi ja osoittaa, että Kornerilla harkkari on mukana tekemisessä siinä missä muutkin.

Harjoitteluni alussa odotin pääseväni oppimaan viestinnästä käytännön kautta, sillä yliopiston opinnot ovat hyvin teoriapainotteisia. Olen asiasta edelleen samaa mieltä, mutta opin samalla arvostamaan yliopiston tarjoamia oppeja. Kriittisyys ja tiedonhankintataidot pääsivät harjoittelussa omaan arvoonsa. Viestinnässä on hyvin tyypillistä, että asioita voi tehdä monella tavalla, jolloin myös oman näkemyksen perustelu on paikallaan. Kornerin avoin ilmapiiri antoi mahdollisuuden kriittiseen ajatteluun ja vapaaseen ajatusten vaihtoon.

Viestintäharjoittelu on vaatinut oma-aloitteellisuutta ja itseohjautuvuutta. Työ ei ole rutiininomaista,vaan työpäivän kulun saa kutakuinkin päättää itselleen sopivaksi. Tällainen työn luonne vaatii jämäkkyyttä ja suunnitelmallisuutta - sekä etätyöskentelyssä myös työmoraalia. 

Oman työrytmin löytäminen luovassa työssä on toisinaan haasteellista. Opin kuitenkin  jatkuvasti lisää itsestäni ja tavastani toimia eri tilanteissa: miten siedän stressiä, kuinka käyttäydyn kiireessä tai miten herättelen luovuuttani. Oman käyttäytymisen tarkkailu on ollut valaisevaa ja auttanut oman työn organisoinnissa.

”It does not matter how slowly you go as long as you do not stop”

Oppimisessa on tärkeää kokeilla avoimesti uusia asioita, uskaltaa epäonnistua ja iloita onnistumisista. Olen päässyt oivaltamaan itsenäisesti asioita, vaikka vastausten löytämiseen menisi hieman enemmän aikaa. Uskallan väittää, että etätyöskentely valmensi entisestään itsenäiseen työskentelyyn ja ongelmanratkaisuun.

Adobe-ohjelmat tulivat tutuiksi erilaisten YouTuben tutoriaalien avulla ja käyttämällä control + z -toimintoa (eli palaa takaisin toiminto). Uusien ohjelmien käyttö aiheutti kuitenkin jonkin verran hankaluuksia ja toisinaan myös turhautumista. Välillä olisi ollut helpompi kysyä yksinkertainen kysymys toimiston pöydän yli kuin selittää asia viestillä tai puhelimessa.

Viestintäharjoitteluni aikana opin olemaan armollisempi itselleni, kysymään apua ja seisomaan omien mielipiteideni takana. Alkuun tuntui hassulta sanoa omia näkemyksiä esimerkiksi sosiaalisen median strategioihin, saati kertoa asiakkaalle, miten heidän sosiaalisen median näkyvyyttä voisi parantaa – minähän olen vain harjoittelija. 

Oma kehittymisen kohtani on rohkaistua esittämään mielipiteitäni ja ideoitani. Huomaan usein ajattelevani paljon ja pyöritteleväni asioita omassa päässäni, mutta rohkeus sanoa asioita ääneen vaatii minulta enemmän ponnistelua. Tässä asiassa haluan kehittyä ja uskon, että itsevarmuus tulee ajan kanssa.

”People rarely succeed unless they have fun in what they are doing

Naurusta ja hyvästä tekemisen meiningistä ei ole ollut hetkeäkään pulaa. Kesän ja syksyn kiireistä huolimatta yhteisöllisyydestä ei ole tingitty. Kornerilla ollaan kiinnostuneita toisten kuulumista myös työasioiden ulkopuolelta. Ilmapiiri on alusta asti ollut avoin, läpinäkyvä ja rehellinen. Erilaiset persoonat täydentävät joukkoa. Jokainen kornerlainen on tehnyt harjoittelustani entistäkin paremman, lämmin kiitos siitä jokaiselle!

”Open different doors. You may find a you there that you never knew was yours”

Kiinnostuin entistä enemmän markkinointiviestinnästä, sillä siinä moni viestinnän palikka yhdistyy. Markkinointiviestintä ei esimerkiksi toimi ilman strategista sisällöntuotantoa, jossa kohderyhmä, ydinviesti ja viestintäkanavat on huomioitu.

Mielestäni viestinnässä parasta on lopputulosten näkeminen, esimerkiksi valmiina tiedotteena, mediaosumana tai podcast-jaksona. On myös kiinnostavaa analysoida tuloksia ja miettiä, missä onnistuttiin ja mitä voidaan kehittää.

Tärkein oppi, jonka harjoittelustani olen saanut, on oman alan valinnan arvostaminen. Ilman toimivaa viestintää ei ole toimivaa ja tuloksellista liiketoimintaa. Se mikä ulkopuolisille välittyy viestinnästä, on yleensä vain lopputulos, mutta ei prosessi ja strategiat tulosten takana. Viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa täytyy ottaa huomioon erilaiset yhteiskunnalliset käänteet ja mahdolliset skenaariot. 

Harjoitteluni Kornerilla on tuonut lisää näkemyksiä viestinnästä ja motivoinut minua eteenpäin. Näiden eväiden avulla on hyvä jatkaa viestinnän opintoja Vaasan yliopistossa. Oppiminen ei koskaan pääty, vaikka harjoittelu päättyisi.

Sonja Karosvuo jatkaa Kornerilla nuorempana viestintäkonsulttina

“Hyvin nopeasti Sonjan aloitettua oli selvää, ettei matka Kornerilla jäisi vain etä-harjoitteluun,  ainakaan meidän puolesta. Sekä työkavereiden että asiakkaidemme iloksi sovimmekin jo ajat sitten, että Sonja jatkaa nuorempana viesintäkonsulttina maisteriopintojensa ohessa”, kertoo Kornerin partneri Joel Häkämies.

Sonja tuo Kornerin porukkaan valtavasti lisää persoonana (joka tiiviissä porukassa korostuu merkittävästi) ja monipuolisena viestinnän tekijänä, jonka ongelmanratkaisukyky on korkeinta A-luokkaa. 

Sonja Karosvuo

Korner alumni

Edellinen
Edellinen

Tiedote 2.0 - näin rakennat viestisi ympärille uutisen

Seuraava
Seuraava

Kymmenen vinkkiä: Näin kokoat organisaation sisältökalenterin