Tänäkään vuonna Oscareissa ei palkittu parasta elokuvaa

Tämä kirjoitus on kirjoitettu Oscar-gaalaa edeltävänä viikonloppuna ilman tietoa siitä, mikä elokuva voitti parhaan elokuvan palkinnon tai kuka valittiin parhaaksi naisnäyttelijäksi. Niillä tiedoilla, jotka sinulla tätä lukiessasi todennäköisesti ovat, ei ole merkitystä tämän tekstin osalta.

Oscar-gaala ei ole gaala, jossa palkitaan vuoden parhaat elokuvat, näyttelijät tai muut elokuva-alan merkittävimmät osaajat. Oscar-gaala on vuotuinen mediaspektaakkeli, jonka tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä, että elokuvat ovat edelleen edes jollain tavalla merkittävä osa sekä koko viihdeteollisuutta että sitä, mihin ihmiset vapaa-ajallaan kiinnostuksensa ohjaavat.

Elokuva-ala on täynnä julkkiksia. He saavat palstatilaa perinteisessä mediassa, he pääsevät parhaiden keskusteluohjelmien sohville, he keräävät automaattisesti valtavan määrän someseuraajia ja niin edelleen. Kyllä, ihmisten mielenkiinto kohdistuu elokuva-alan tekijöihin. Jos he ovat julkkiksia. Otetaan esimerkki.

Kun nyt mahdollisesti maanantaina 25. helmikuuta luet tätä tekstiä, niin sekä kotimaisten kuin ulkomaisten uutissivustojen etusivut ovat täynnä Oscar-uutisia. Jos parhaan naispääosan Oscarin on saanut Glenn Close, ei hänen kuvaansa löydy amerikkalaisen tai suomalaisen uutismedian etusivulta. Jos palkinnon taas on voittanut Lady Gaga, on asia päinvastoin. Miksi? Koska Lady Gagaa klikataan useammin.

Uutiset, jotka etusivuilta löytyvät, koskevat ainakin puoliksi pelkästään naisten pukeutumista. Kotimaisissa medioissa toki kerrotaan myös kuinka lähes jokainen palkinto vietiin ”Jasper Pääkkösen nenän edestä”. Kun yleisö saadaan kiinnostumaan elokuva-alasta julkkisten ja vuotuisen pukugaalan nimissä, niin miksei heitä palveltaisi palkitsemalla suoraan yleisön mielestä paras elokuva?

Itse asiassa tänä vuonna ehdotettiinkin täysin uutta kategoriaa, jossa palkittaisiin ”paras suosittu elokuva”.  Bohemian Rhapsody ja Black Panther (sekä suomalaisten mielestä BlackKklansman) olisivat voineet olla kategoriaan sopivat ehdokkaat. Oscareissa palkinnot jakava akatemia haluaa kuitenkin säilyttää illuusion siitä, että palkinnot jaettaisiin puhtaasti laadun - ei suosion - perusteella.

Oscareissa palkitaan parhaat Oscar-kampanjat

Tärkeintä oikeiden peruselementtien (elokuvan laatu) lisäksi on vaikuttamistyö (lobbaus), jota elokuvan Oscar-mahdollisuuksien eteen tehdään. Ei ole ollenkaan tavatonta, että elokuvan Oscar-kampanjan budjetti on jopa kaksi kertaa niin suuri kuin kyseisen elokuvan varsinainen markkinointibudjetti. 

Oscar-kampanjat on aloitettu jo vuosi sitten. Ne ovat työllistäneet ihmisiä, jotka ovat oikeasti ammatiltaan Oscar-kampanjoitsijoita. He opastavat Oscar-toiveikkaita siinä kuinka käyttäytyä oikein, kumartaa oikeaan suuntaan ja kätellä oikealla otteella akatemian oikeita, vaikutusvaltaisia jäseniä. Leonardo DiCaprio ei esimerkiksi osannut näitä asioita silloin, kun hän oikeasti olisi ansainnut ensimmäisen tai toisen Oscarinsa.

Erinomainen suoritus riittää saamaan ehdokkuuden, mutta keskinkertainen kampanja ei riitä saamaan palkintoa. Vaaditaan vaikuttamisen ja kampanjoinnin ammattilaisia, jotka tekevät pitkän päivätyön palkittavan elokuvan tai henkilön eteen. Tämä varmasti monen lukijan mielestä kyseenalainen kuvio on kuitenkin se, joka pitää tämän gaalan itse elokuvaosuuden hengissä. 

Kun tuotantoyhtiöt ovat valmiita mälläämään kymmeniä miljoonia Oscar-unelmiinsa, lisää se itse palkinnon prestiisiä. Siitä tulee valtakamppailu. Ja valtahan on säilytettävä siellä, missä se on aina ollut. Oli kyseessä sitten elokuva-ala tai mikä tahansa muu.

Joel Häkämies

Director, Partner

joel@korner.fi

+358 45 1032 833

Edellinen
Edellinen

Tarvitseeko tähän jotain toimistoa? Vinkit viestinnän ensiostajalle

Seuraava
Seuraava

Oodi kirjoitustaidolle