”Welcome to the Super Bowl. Is this your first one?”

Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu Super Bowl on pohjoisamerikkalaisen kulttuurin ytimessä – hyvässä ja pahassa. Todistin tämänvuotisen spektaakkelin paikan päällä Miamissa.

Muutama minuutti Super Bowlin alkuun, stadionilla hiljainen hetki edellisellä viikolla menehtyneen koripallolegenda Kobe Bryantin muistolle. Miamin Hard Rock Stadiumin screeneillä näytetään videoita supertähden uran varrelta ja kentällä olevia pelaajia kunnioittamassa hiljaisuudella suuren urheiluidolin muistoa.

Kamera siirtyy minusta kolmen metrin päässä istuvaan, Bryantin keltaisessa Lakers-paidassa peliin tulleeseen katsojaan. Kyyneliä ja käsi rintaan? Sormet kohti taivasta Kobea kunnioittaen? Ei suinkaan. Ilakointi käyntiin, ”katsokaa me ollaan screenillä” -huuto vieressä istuville kavereille ja selfie tilanteesta. 

Tuo hetki sai ajattelemaan urheilukulttuuria, erityisesti sen amerikkalaista koulukuntaa. Ja koko Super Bowlin, yhden maailman suurimman urheilutapahtuman, perimmäistä luonnetta. 

”Maailman amerikkalaisin tapahtuma”

Super Bowl on kasvanut tapahtumana valtaisiin mittoihin, ja sen huomasi Miamissa kaikesta lentokentältä lähtien. Kymmenettuhannet turistit olivat tulleet kaupunkiin vain osallistuakseen tähtiartistien värittämiin juhliin, joita järjestettiin viikonlopun aikana lukuisia. Lummus Parkissa fanit pääsivät seuraamaan kaikkien suurimpien tv-yhtiöiden livetuotantoja. Lähes kaikkea myytiin SB-logolla varustettuna. Myös iso osa NFL-tähdistä oli paikan päällä Miamissa – poikkeuksellista mihin tahansa muuhun lajiin verrattuna. 

Yhdysvalloissa syödään Super Bowl -sunnuntaina eniten ruokaa kiitospäivän jälkeen. Ottelu on maan katsotuin televisiolähetys, ja myös yksi koko maailman katsotuimmista. Ottelun tauoille myydään maailman kalleimmat mainossekunnit. 

Kyseessä on yksinkertaisesti Yhdysvaltojen suurin vuosittainen viihdetapahtuma. Loistavasti brändätty show, jossa ei juhlita vain jalkapalloa, vaan koko maata – lippuineen, sotavoimineen, urheilutähtineen, kulttuureineen – ja erittäin mahtipontiseen tyyliin. Eräs kolumnisti on kuvannut Super Bowlia ”amerikkalaisimmaksi tapahtumaksi, joka maailmassa on koskaan nähty”. 

Ja se on ennen kaikkea myös paikka näyttäytyä. Niin kaupungissa pyörineille Floyd Mayweatherin kaltaisille supertähdille, oman elämänsä toimitusjohtajille kuin kuvausseinien edessä parveilleille somettajille. Super Bowl -liput maksavat tuhansia dollareita, ja kaikki tietävät sen. 

Huomionarvoista oli se, miten yhteenkuuluvuuden tunne rakennettiin. Kaupungilla ei puhuttu niinkään Kansas City Chiefsistä tai San Francisco 49ersistä, ei pelistä eikä mestaruuden ratkeamisesta. Vaan Super Bowlista. Ei ole väliä ketä kannatat, mistä tai miksi olet tullut, tärkeintä on, että pääset kokemaan sen kaiken. Asia tiivistyy stadionin lipuntarkastajan kysymykseen ”Welcome to the Super Bowl. Is this your first one?”

Jenkkifutis omistaa kansan sunnuntait

Urheilu on Yhdysvalloissa pyhässä asemassa, ja amerikkalaisen jalkapallon on sanottu omistavan kansakunnan sunnuntait. Viihdekuorrutuksesta huolimatta urheilu on pohjimmiltaan myös Super Bowlin ytimessä. 

Yksi ainoa ottelu ratkaisee maan suosituimman lajin mestaruuden. Jännitys ja intensiteetti olivat pelin ratkaisuhetkillä eri luokkaa kuin missään aiemmin kokemassani urheilutapahtumassa. Yksittäiset, läsnäolijoiden jakamat hetket tekivät tapahtumasta jotain suurempaa kuin pelkkää urheilua.

Samalla Super Bowl on Yhdysvalloissakin monelle juuri sitä: pelkkää urheilua. Suurtapahtuma, jossa voi sanoa käyneensä. Lähelläni istunut naiskatsoja näppäili puhelintaan suurimman osan pelistä muiden seisoessa hänen edessään, ja uudelleensyntyi käsiään heiluttavaksi Chiefs-faniksi vasta ottelun loppuhetkillä. Somessa pyörii video, jossa muutaman Bud Lightin liikaa nauttinut vanhempi herrasmies on nukahtanut paikalleen jo ensimmäisen neljänneksen aikana. Eivätkä ainakaan minun ympärilläni olleet, kaukaa peliin tulleet Chiefs-paitaiset fanitkaan revenneet riemuun, saatikka kyyneliin, joukkueen napattua ensimmäisen Super Bowl -mestaruutensa 50 vuoteen. Eikä kahakoista ollut tietoakaan. 

Olipa sitten die hard -kannattaja tai ei, faniuden näyttäminen ja eläminen on joka tapauksessa osa amerikkalaista DNA:ta ja kaupunkien arkea. Yhteiskunnan monille osa-alueille läpitunkeva, monin tavoin naiivi urheilukulttuuri sitoo maata yhteen ja välittää yhteisiä arvoja. 

Tästä kaikesta huolimatta maan suosituimmankaan lajin maine ei ole täysin järkkymätön. Roturistiriidat, kotiväkivaltatapaukset ja lisääntynyt keskustelu aivovammoista ovat viime vuosina haastaneet amerikkalaisen jalkapallon koskematonta asemaa – ja johtaneet osaltaan siihen, että Super Bowlin tv-katsojamäärät ovat olleet viime vuosina laskussa. Ongelmat on tähän asti lakaistu maton alle, mutta se ei ole välttämättä kestävä tie.

Mutta Super Bowlilla ei ole mitään hätää. Siitä pitävät huolen niin valtaisat markkinavoimat kuin ottelun MVP Patrick Mahomesia pihoillaan kopioivat tuhannet lapset.