Vaikuttajamarkkinointi kriittisen someilmapiirin aikakautena - avainasemassa luottamus ja sosiaalisuus

Sosiaalisen median ilmapiiri on muuttunut viime vuosina. Aiemmin kevyen sisällön somealustat ovat kääntyneet vakavemmiksi ja kriittisemmiksi, kun ihmiset vaativat vaikuttajilta, mutta myös muilta somessa esiintyviltä perehtyneisyyttä, vastuuta ja asiantuntijuutta niin paljon, ettei inhimillisillekään virheille tunnu olevan varaa. Tämä heijastuu vahvasti sosiaalisen median sisällöntuottajiin eli vaikuttajiin, heidän tapaansa tuottaa sisältöä ja vuorovaikuttaa kanavissaan.

Vaikuttajamarkkinointia suunnittelevan organisaation kannattaa ottaa huomioon muuttunut someilmapiiri. Vaikuttajamarkkinoinnin tehokkuus saadaan parhaiten esiin hyödyntämällä sosiaalista vaikuttavuutta eli valitsemalla aktiivinen sisällöntuottaja, joka osaa kertoa organisaation ydinviestin luontevasti ja seuraajalähtöisesti. Tarkoin harkitut vaikuttajavalinnat ja organisaation luottamus vaikuttajan sisältöjä kohtaan ovat entistäkin tärkeämpiä.

Ihmiset kaipaavat aitoa, sosiaalista sisältöä

Isompaa kuvaa tarkasteltaessa on mahtavaa, että kriittisyys ja arvopohjaisuus ovat nostaneet päätään somessa. Tämä muutos myös avaa ovia organisaatioille, joilla on yhteiskunnallista sanomaa. Monet vaikuttajia seuraavat kuitenkin harmittelevat sitä, kuinka vaikuttajat eivät enää tuota yhtä rentoa ja henkilökohtaista sisältöä kuin ennen.

Aiempaa kriittisempi someympäristö on aiheuttanut sen, että useat vaikuttajat haluavat herkästi – ja ymmärrettävästi – harkita jakamaansa sisältöä. Harkitaan sitä mitä itsestä, omasta elämästä ja ajatuksista halutaan ja uskalletaan kertoa ääneen. Sosiaalisuus ja aito vuorovaikutteisuus vaikuttajien sisällöissä on kokenut kolhuja varsinkin kriittisimmän vastaanoton alustoilla, kuten Instagramissa.

Sosiaalisuus on nimensä mukaisestikin olennainen osa sosiaalista mediaa. Vertaiskokemukset, inspiroituminen, kokemus toiseen ihmiseen tutustumisesta, joskus jopa aito tutustuminen tai uteliaana toisen elämän kurkistelu liittyvät sosiaalisuuteen. Sosiaalisuus on se tekijä, joka pitää ihmiset somekanavien pauloissa.

Ihmisten kaipuu aidon, siloittelemattomamman ja rennomman sisällön pariin näkyy osittain TikTokin suosiossa, sillä TikTok-sisältöjen tyyli on arkisempaa – siellä pyörivät vanhat kunnon tarinatuokiot eli storytimet ja painotus on sisällöissä itsessään, eikä taustalla mahdollisesti olevalla vaatekasalla ole niin suurta väliä. Toinen hyvä esimerkki on myös vastikään Suomessakin suosiota kasvattanut BeReal-sovellus, joka perustuu aitoudelle. BeReal kehottaa käyttäjää ottamaan itsestään yhden, aidon kuvan sovelluksen kertomana hetkenä. Käyttäjä näkee ystäviensä kuvat vain, jos hän julkaisee oman BeReal -kuvansa.

Sosiaalisuus valttikorttina vaikuttajamarkkinoinnissa

Varsinkin pitkäkestoista, brändäävää vaikuttajamarkkinointia suunnittelevan kannattaa kiinnittää huomiota somen parhaaseen puoleen eli sosiaalisuuteen. Konkreettisesti vaikuttajamarkkinoinnin saralla tämä tarkoittaa vaikuttajia, joiden sisällöt ovat tai vähintään tuntuvat sosiaalisilta sekä vuorovaikutteisilta. Vaikuttajan sosiaalisuus voi näyttäytyä esimerkiksi ihan vain rentona höpöttelynä, oman elämänsä, mietteidensä ja kuulumistensa jakamisena – tuntuuko vaikuttaja helposti lähestyttävältä ja sisältö ihanan arkiselta?

Sosiaalista ja vuorovaikutteista vaikuttajaa etsiessä täytyy kuitenkin ottaa huomioon eri tekijöitä. Aktiivisuus ja vuorovaikutus on erilaista esimerkiksi eri somealustoilla sekä eri ikäluokissa. Vaikuttajamarkkinoinnin kulmakivi, brand match eli vaikuttajan ja organisaation yhteensopivuus, täytyy edelleen ottaa huomioon. Se, kuinka tärkeää optimaalinen brand match tai aito vuorovaikutteisuus on, ja kuinka näitä priorisoidaan muiden tekijöiden ohessa, riippuu vaikuttajamarkkinoinnin tavoitteista.

Anna vaikuttajalle vapaat kädet ja luota sisältöihin

Organisaatiolle sopivan vaikuttajan löydyttyä on parasta päästää naruista irti ja antaa vaikuttajalle vapaat kädet tuottaa omannäköistään sisältöä. Yhteistyön toiveet ja raamit on hyvä kertoa, mutta sisältö saa, ja sen myös pitää, näyttää vaikuttajalta itseltään.

Kriittisemmän someilmapiirin aikakautena organisaation viestit tarvitsevat vaikuttajalta entistä aidompaa ja luontevampaa yhteistyösisällön luomista, jotta ne välittyvät seuraajille tehokkaasti ja onnistuvat sitouttamaan. Täydellisiksi lavastetut, muotilehtien tasoa olevat kuvat ovat jääneet taka-alalle eivätkä suoraan organisaatiolta kopioidut mainoslauseet ole toimineet koskaan. Ihanan arkiset, samaistuttavat sisällöt kiinnostavat jälleen – aivan kuten somen alkuaikoina.

Kun vaikuttajavalinnat on tehnyt huolella, voi nojata taaksepäin ja luottaa siihen, että vaikuttaja tekee sisällöt parhaiten toimivalla tyylillä. On tärkeää muistaa, ettei vaikuttajamarkkinointi saa ainoastaan toistaa organisaation omia viestejä ja mainospuheita. Vaikuttajamarkkinoinnin tehokkuus piilee siinä, että puhuja on organisaation ulkopuolelta – yhdenvertainen kuulijan kanssa, lähestyttävä ja samaistuttava. Luota vaikuttajaan ja hänen tekemiin yhteistyösisältöihin, sillä vaikuttaja tietää parhaiten mikä puhuttelee hänen seuraajiaan.

Anni Korhonen

Specialist

anni@korner.fi

+358 40 087 0621

Edellinen
Edellinen

YouTube + SEO: Näin saat lisää katselukertoja YouTubessa

Seuraava
Seuraava

Aloita syksy päivittämällä organisaatiosi sosiaalisen median sisältökalenteri ajan tasalle näiden viiden vinkin avulla